Kawasakin World Superbike -tiimi on tehnyt sopimuksen Leon Haslamin kanssa kaudesta 2019. Haslam korvaa tallissa yhdeksän kautta ajaneen Tom Sykesin.
35-vuotias brittikuljettaja Haslam on WSBK-sarjassa tuttu näky, sillä debyyttinsä tässä luokassa hän teki Ducati 998 RS:llä jo vuonna 2003. Luokan kärkikahinoihin britti nousi kaudella 2009 ajaessaan Stiggy Racingin Hondalla. Todellinen läpimurtokausi oli kausi 2010 Suzuki Alstare -tallissa, jolloin Leon Haslam ajoi kolme voittoa ja peräti 14 podiumsijoitusta. Sen jälkeen hän on ehtinyt kiertää Superbiken MM-sarjaa mm. BMW:llä, Hondalla ja Aprilialla siihen asti, että Aprilia lopetti luokassa kauden 2015 päätteeksi. Tämän jälkeen suunta oli Brittien Superbike-sarjaan ja alla on ollut Kawasaki. Kolmen viime kauden aikana Haslam on ajanut Kawasakilla villillä kortilla myös viisi MM-osakilpailua sijoittuen parhaimmillaan kisan kakkoseksi.
Haslam ja ensi kauden tallikaveri Jonathan Rea ovat aikaisemminkin olleet tallikavereita, kaudella 2014 Pata Hondalla. Silloin Rea päätyi MM-sarjan loppupisteissä kolmanneksi ja Haslam seitsemänneksi