Kansainvälinen IDM-sarja on jo ylittänyt kauden puolivälin ja toissavuoden Supersport-luokan mestari Lauslehto on nyt sarjataulukossa neljäntenä.
Team Suzuki Mayer -tiimissä ensimmäistä kautta kilpaileva Lauslehto saavutti aika-ajosta seitsemännen lähtöruudun, kun viikonlopun alkajaisiksi pyörään oli tehty suurempia muutoksia kuin alkukauden aikana.
– Lähdimme kokeilemaan vähän riskilläkin säätää pyörää eri suuntaan ja eri lailla kuin tähän saakka. Ekoissa treeneissä kävi ilmi, että väärään suuntaan mentiin, Lauslehto hymähti.
– Vasta aika-ajossa löytyi parempi vauhti ja tuntuma. Vaihdoimme myös eturenkaan erilaiseksi, joka vaatii pyörän säätämiseltä toisenlaisia asioita kuin tähän mennessä.
Lauslehto kirjasi kahdesta kilpailusta sijat kuusi ja viisi. Avauskisan kuudennesta sijasta huolimatta hän sai siitä neljänneksi korkeimmat sarjapisteet, kun edelle ajoi kaksi sarjan ulkopuolista kuljettajaa.
– Ensimmäisessä kisalähdössä jäin kakkosryhmään taistelemaan kuudennesta sijasta, jonka vuoksi viiden kärki ehti liian kauaksi, reilun 10 sekunnin päähän kärjestä jäänyt Lauslehto summasi.
– Toisessa lähdössä pääsin kärkiryhmän kannoille ja pystyin siinä roikkumaan viidennellä sijalla. Aivan ei ruuti riittänyt taistelemaan siitä korkeammalle, ja maalissa voittajaan jäi eroa viitisen sekuntia.
– Tunne on sellainen, että saamme koko ajan kehitettyä Suzuki GSX-R 600 -pyörää. Mielestäni menimme nyt enemmän eteenpäin vauhdillisesti kuin alkukauden aikana, sarjan nopein Suzuki-kuski päätti.
IDM-sarja jatkuu kahden viikon päästä Oscherslebenin radalla Saksassa.