Aika-ajot ja viikonlopun ensimmäinen kilpailu ajettiin sadekelillä. Kahdeksas lähtöruutu tyydytti Lauslehtoa, joka lähti ajamaan varmaa suoritusta kilpailuun.
– Huomasin, että sarjapisteissä kovin haastajani kaatui alkukierroksilla. Tarkoituksena oli ajaa tasaisesti omaa ajoa. Olin seitsemännellä sijalla, kun takarengas luisti ja kaaduin, Lauslehto harmitteli.
Pyörä parsittiin kasaan lauantai-illan aikana ja sunnuntaina päästiin onneksi ajamaan kuivalla kelillä.
– Tasaisen alun jälkeen nousin viidenneksi, mutta neljän kärki oli päässyt karkumatkalle. Hitusen saavutin edellä ajavia, mutta en ehtinyt saamaan heitä kiinni ennen ruutulippua, totesi Lauslehto.
Sveitsiläinen Kawasaki-kuski Daniel Sutter nousi toisen kisan voitollaan IDM-sarjan kärkeen.
Viidenneksi korkeimmat pisteet saavuttanut Lauslehto on nyt sarjassa toisena vain yhden pisteen päässä Sutterista.