Tuusulan Moottorikerhon Triumph-kuljettaja ei päässyt ollenkaan mukaan ensimmäiseen aika-ajoon moottoriongelman takia. Sen jälkeen hän oli porukan nopein toisessa aika-ajossa, mutta se jouduttiin ajamaan sateen jälkeen hiljalleen kuivuneella radalla.
– Oli hilkulla, etten jäänyt kokonaan rannalle kisoista. Sateen jälkeen pääsin ajamaan vasta aivan lopussa sellaisen ajan, joka oikeutti 26. lähtöruutuun. Sarjassa on enemmän kilpailijoita, kuin kisoihin mahtuu mukaan, joten oli pakko onnistua toisessa aika-ajossa, Lauslehto kertoili.
Avauslähdössä Lauslehto nousi kohisemalla ja ajoi kilpailun toiseksi nopeimman kierrosajan. Voittoon ajoi Saksan Sascha Hommel, jolle 11:nneksi kivunnut Lauslehto taipui 15,7 sekuntia.
Toinen lähtö kirjattiin myös Hondalla ajaneen Hommelin nimiin, josta sijalle 10 noussut Lauslehto jäi 19 sekuntia.
– Kovan työn jouduin tekemään, kun heikolta lähtöpaikalta yritin kiriä mahdollisimman korkealle. Sain kisoista 9. ja 8. sijan pisteet, kun kaksi paikallista kuskia ajoi mestaruussarjan ulkopuolella, sarjapisteissä sijalla 10 oleva Lauslehto raportoi.
Team Lauslehdon seuraava kilpailu koittaa jo ensi viikonloppuna, kun Virtasalmella kilpaillaan SM-sarjan viimeinen osakilpailu.
Lauslehto johtaa Superstock-luokan SM-sarjaa pistein 190-171 ennen Erkka Korpiahoa.