Matka flat trackin MM-kilpailuihin on käynnistynyt. Olemme vihdoin Saksan laivassa ja meripäivällisen jälkeen oli aika ottaa läppäri hyppysiin.
On ollut kiitollinen ja nöyrä olo siitä tuesta, jota hyvät ystävät ja taustajoukot ovat tarjonneet. Olemme keskustelleet siitä, miten tärkeää on sellainen vanhan liiton taustatuki, jonka takana pitkäaikaiset moottoriurheilun karpaasit tekevät pyyteetöntä työtä tavoitteideni eteen. Tältä taustajoukolta saan vahvistusta omaan tekemiseeni ja porukka pystyy kyseenalaistamaan asioita. Näitä pyyteettömiä henkilöitä on taustalla monia eikä kaikkia pysty tässä blogissa luettelemaan. Moottorivelho Pekka Veräväinen, iskunvaimennuksen professori Ari Nurmela, Motopalvelun Niemitalot sekä Burt Racingin Jukka-Pekka Purtilo ovat enemmän kuin täysillä mukana. Ajamisen osalta itse teen paljon analysointia, mutta mentorina ja uskonvahvistajana toimii taustalla Tapio Kokkonen.
Välitavoitteisiin pilkottu alkukausi on vihdoin kääntymässä pääasiaan ja MM-sarja käynnistyy Saksan Diedenbergenistä 20.-21.8. Kun alkukesästä ajettiin crossia ja haettiin ajokuntoa sekä asennetta harjoitteluun, samanaikaisesti rakennettiin flat track -pyöriä valmiiksi. Keskikesä onkin mennyt iskunvaimentimien ja moottorin testauksissa, eli ajamalla pitkiä harjoituspäiviä Kaanaassa, Hyvinkäällä ja Heinolassa. Kalusto onkin osoittautunut todella paljon paremmaksi suunnitelluilla muutoksilla ja pyörän kehittyessä myös ajaminen mennyt eteenpäin. Haasteita on kuitenkin tullut matkan varrella ja kiireessä tehtyjen inhimillisten virheiden johdosta on aiheutunut ylimääräisiä kustannuksia ja aikaa on palanut hukkaan. Tässä iässä taloudellisiin haasteisiin suhtautuu eri tavalla kuin nuorena ja asiat on saatu onneksi ratkaistua.
Kisakausi käynnistyy Saksan Wolfslaken Krowdrace Cup -osakilpailulla 14.-15.8. Sain kyseiseen kilpailutapahtumaan kutsun ja nyt on hieno tilaisuus nähdä erilainen flat track -tapahtuma. Kisaan on palkattu julkkisselostaja ja katsojiakin saa tulla paikan päälle 1000 henkilöä. Kisa käsittää useita eri luokkia; Newbie, Rookie, Supergirls, Vintage, Thunderbike, Amateur ja Pro. Suunnitelluista luokista Youth- ja Hooligan-luokkia ei ajeta osanottajapulan vuoksi. Flat track on erittäin monipuolinen kilpailumuoto Euroopassa, joten miksei se löytäisi jalansijaa tällaisten tapahtumien kautta Suomessakin!
Suunnitelmissa on ajaa Krowdrace Cup -kisan jälkeen vielä keskiviikkona Wolfslakessa treenit. Järjestäjä tarjosi ylimääräistä ajopäivää, jotta saisin hyvän valmistautumisen ensimmäiseen MM-kisaan. Kaiken lisäksi järjestäjä varasi majoituksen ja pyörän huoltotilat. Tulipa kysyttyä vielä ajovarusteiden pesumahdollisuuttakin niin vastaus tuli whatsappilla ”I think people are friendly and like to support good sportsmen and champions.” Tuntuu kyllä hyvältä!
Nyt on siis aika antaa hanikkoo!
Sladi-Lasse
LK-racing Polaria KTM
#365realliferacing
Tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan moottoripyörien parissa juhlistava Lasse Kurvinen on vuoden 2020 flat trackin maailmanmestari, vuoden moottoripyöräurheilija sekä vuoden moottoriurheilija. Last Dance? -blogissaan ja -kolumneissaan hän kertoo mestaruuden puolustamisesta sekä kilpailemiseen liittyvistä, kulissien takaisista asioista.