Lasse Kurvinen ottaa kirjoituksessaan katseen menneeseen vuoteen, vilkaisee tulevaisuuteen ja tarjoaa neuvoja nuorille (ja miksei vähän vanhemmillekin kuljettajille.
Moottoriurheilijana kausi 2023 on yhtä merkityksellinen kuin aikaisemmat kaudet viime vuosina, jos tarkastellaan omien tavoitteiden eteen työskentelyä. Samalla on opittu yhteistyön siltojen rakentamisesta paljon lisää. Siinä missä kuvioiden rakentaminen onnistui Eurooppaan, on uusi haaste rapakon taakse moninverroin moniulotteisempi. Olen pyrkinyt jatkuvasti tekemään havaintoja ja pyrkinyt kokonaisuuden rakentamisessa keskittymään vain merkityksellisten asioiden edistämiseen.
Kausi 2022 oli myös merkityksellinen, todellakin jos katson taaksepäin. Ilman loukkaantumista ja vastoinkäymisiä en olisi näin hienossa urheilullisessa tilanteessa. Kaudella 2024 olen tekemässä jälleen suomalaista moottoriurheiluhistoriaa, nyt lähdetään rapakon taakse kilpailemaan American flat trackin kuninkuusluokkaan. Maailman vanhin extreme-moottoripyöräurheilun kilpailumuoto ja ensimmäinen suomalainen Amerikan korkeimmalla tasolla, superlisenssikin myönnettiin suoraan toisena kuskina maailmassa. Vaikka tämä ei saa suomalaisessa moottoriurheilupiireissä juurikaan huomiota, on projekti vaatinut todellakin ponnisteluja. Jälleen kerran kiitän ulkomaan motorsport-väen tukea ja kotimaan pääyhteistyökumppaneiden kärsivällisyyttä ja uskoa Lassen unelmiin.
Tammikuussa kävin harjoittelemaan jääradalla ja heti ensimmäisen jääradan SM-kisan jälkeen lähdin Espanjaan pitämään flat track leiriä yhdessä Gerard Bailon (maailmanmestari 2022) kanssa. Motocross ja flat track treenit leirin yhteydessä ja paluu toiseen jääradan SM-kisaan loivat hyvää pohjaa ajotuntuman palauttamiseen. Ja tulihan pitkästä aikaa SM-hopea isosta luokasta ja pääsin itse todistamaan kun toinen 17-vuotias voittaa nenäni edessä Suomenmestaruuden. Ei olisi uskonut 27 vuotta aikaisemmin kun 17-vuotiaana voitin nuorimpana 500cc mestaruuden, että itse ajan seuraavaa nuorta lahjakkuutta vastaan samaisessa tilanteessa häviten alle sekunnilla mestaruuden!
Kesän selkeä tavoite oli saada motocross treeneissä ajokuntoa ja mittarina oli jaksaa ajaa 450cc pyörällä 20min erä omaa maksimia. Tähän suurin piirtein päästiin ja vauhti oli aika hyvällä tasolla, Kanteleen 3 tunnin peltoendurancessa vähän näytin vauhtia kisan alussa ajaen enduro- ja motocrossmestareiden kanssa tasaväkisesti kisaa. Maajoukkuecrossarin ohitus ulkokautta sai crossin tuoreen Euroopan hopeamitalistin kyselemään tasaisella ajamisesta ja flat track -testeistä.
Merkityksellisin reissu tulevia tavoitteita varten oli elämän ensimmäinen matka Amerikkaan. Amerikan ystävien kautta järjestetty Supertwin-testiviikonloppu oli brutaali. Lauantain sade muutti testin yksipäiväiseksi ja 126 hevosvoimaisella supertwinillä tuli pystyä todistamaan niin vauhti kuin turvallinen ajaminen. Ja se onnistui!
Huikea fiilis ja kolmessa osavaltiossa oman unelman promoaminen ja käytiin kisaamassakin Michiganissa puolen mailin kisassa melkein podiumilla!
Kesällä kävin ajamassa yhden sarjacrossin Heinolassa, kauden viimeinen treeni ja kisa ajettiin Itävallassa Day of dirt kutsukilpailussa. Samaisella reissulla piipahdin KTM Motohall -vieraana ja jälleen merkityksellinen palaveri käytiin KTM Factory Racingillä. Ensimmäinen neuvottelu englanniksi suoraan KTM Factory Racingilla! Tästä toki en ennen tätä julkisesti kertonutkaan.
Laatimani The Last Dance -projektisuunnitelman mukaan edetään ja tammikuussa on aika julkistaa jotain ainutkertaista Amerikan kisaamiseen liittyen.
Uskon unelmiini, teen niiden eteen hartiavoimin töitä. Pieni tiimini, perheeni ja yhteistyökumppanit seisovat tukena, sitä ei voi kyllin kiittää! Työnantajan ja esimiehen ymmärrystä löytyy myös.
Lopuksi totean, että vaikka peruskoulutodistuksessa oli itsellä, joka vuosi paljon parannettavaa, niin nuoremmille urheilijoille totean, että yhteistyökuvioiden rakentamisessa pääsee hyvin pitkälle kun käyttäytyy kunnioittavasti, on huolellinen, työskentelee tavoitteiden eteen suunnitelmallisesti ja tehokkaasti. Käyttäytyminen, huolellisuus ja työskentely kunniaan!