Road racingin SM-sarja avattiin viikonloppuna Botniaringin radalla Jurvassa. HRP Suzukin Eemeli Lahti oli lauantain sprinttikisassa toiseksi kiireisin. Tuloksellisesti sunnuntain kilpailu oli lauantain toisinto, kun voittoon ajoi Niki Tuuli ennen Lahtea sekä Jani Rättöä.
– Lauantaina kärsin renkaiden ylikuumenemisesta, mutta sunnuntaina pyörä toimi oikein hyvin. Sain hyvän lähdön ja pysyin kärjessä ajaneen Nikin kannassa, mutta tein pari pientä virhettä, jotka kostautuivat heti, ja Niki pääsi karkaamaan. Ajon vähyys näkyy, parhaillaan asepalvelustaan suorittava Lahti kertoo.
Tiimipäällikkö Joni Hannula on Lahden suoritukseen tyytyväinen.
– Suunta on oikea, mutta yhdessä viikonlopussa ei voi parantaa määräänsä enempää. Ajollisesti sunnuntain kilpailu oli parempi ja kierrosajatkin olivat sekuntia lauantaita nopeampia, Hannula kiittelee.
– Kunhan Eemeli saa kunnolla treenikierroksia alle, hän pystyy varmasti vastaamaan Niki Tuulen vauhtiin.
Lahden harjoittelun vähyyteen vaikuttaa asepalvelus, joka on suoritettu kesäkuun 16. päivä.
– Intistä pääsyn jälkeen homma helpottuu. Tällä tasolla kilpaileminen edellyttää kovaa treeniä, mikä ei nyt ole mahdollista, Lahti toteaa.
Siitä, milloin Lahti nähdään seuraavan kerran viivalla, ei ole vielä varmuutta.
– Olemme keskustelleet tiimin kanssa heinäkuun alun Pärnun ja elokuun alun Alastaron kilpailuista, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, Lahti kertoo.
Road racingin SM-sarja jatkuu Kemoran moottoriradalla 17.-19. kesäkuuta. Siellä HRP Suzukia edustaa kilpailukautensa aloittava Miikka Kuosmanen, joka ei kyennyt osallistumaan kauden avauskilpailuun loukkaantumisen vuoksi.