Lahti neljästi podiumille Alastarolla

Kahdessa luokassa urakoinut Eemeli Lahti sai nousta palkintokorokkeelle jokaisen ajamansa kilpailulähdön jälkeen. Kuva: Jake Monacosta.

Eemeli Lahti sai nousta neljä kertaa podiumille tämän voitettua molemmat Superbike-luokan lähdöt ja sijoituttuaan Superstock 600 -luokassa toiseksi ja kolmanneksi Alastaron Circuit Racingin SM-sarjan osakilpailussa. HRP Suzukin kuljettajista palkintokorokkeelle ylsi myös Niko Tanskanen.

Circuit Racingin SM-sarjan toinen osakilpailu järjestettiin viime sunnuntaina Alastaro Circuitilla. HRP Suzuki asettui viivalle kolmen kuljettajan voimin, kun tiimin väreissä Superstock 600 -luokkaan osallistuivat kauden avauskisan tapaan Eemeli Lahti, Niko Tanskanen ja Akseli Putkonen. 
 
Aika-ajossa Lahdella oli pitkään kiinnitys paalupaikkaan, mutta aivan loppuvaiheessa Peetu Paavilainen puristi niukasti edelle, joten Lahden lähtöruutu ensimmäiseen kilpailuun oli toinen. Hyvään vauhtiin treeneissä äityneet Tanskanen ja Putkonen kellottivat kisaan ruutuihin 4 ja 5 oikeuttavat kierrosajat. 
 
Kilpailun alla radalla ripsi hieman vettä ja lähdönjärjestelyyn lähteneet kuljettajat palasivat ratavarikolle. Uutta lähtöä odoteltaessa monet kilpailijoista, myös Tanskanen ja Putkonen, vaihtoivat sadekelin renkaisiin, mutta Lahti starttasi kilpailuun kuivan kelin kumeilla. 
Aluksi Lahden rengasvalinta vaikuttikin toimivalta miehen kiriessä kaulaa kärjessä. Pian radalle osui toinen sadekuuro, joka pakotti Lahden pudottamaan vauhtia siinä määrin, että Paavilainen ehti niin pitkälle ohi, ettei tämän ajaminen kiinni ollut kuivuvallakaan radalla mahdollista. 
Kärkikaksikon takana viimeisestä podium-paikasta järjestettiin tiimin sisäinen kamppailu, kun Tanskanen ja Putkonen selvittelivät kolmannen sijan kohtaloa. Lopulta Tanskanen oli kaksikosta etevämpi vajaan sadasosasekunnin erolla. 
 
Toiseen kilpailuun lähdettiin ensimmäisen kilpailun kierrosaikojen perusteella, joten Lahti sai startata paalupaikalta ennen Paavilaista. Tanskasen ja Putkosen lähtöruudut olivat myös toiseen kilpailuun neljäs ja viides, väliin ehti ensimmäisen startin tapaan Tuomas Kesti.
Lahti irrotti Suzukinsa lähtöruudusta tutun ripeästi ja veti alussa kaulaa muihin, mutta kaatui ensimmäisen kierroksen loppuvaiheilla. Vaikka mies pääsi jatkamaan, putosi hän kilpailun viimeiselle sijalle. Kilpailun loppu olikin Lahden hurjaa takaa-ajoa tämän raivatessa tietään kohti kärkeä. Ruutulipulla Lahden sijoitus oli uskomattoman taistelun jälkeen kolmas.
Tanskasen ja Putkosen toinen kilpailu oli ensimmäisen toisinto tiimikavereiden kamppaillessa lujasti keskenään, tällä kertaa sijoista 4 ja 5. Tanskanen vei jälleen niukasti pidemmän korren, mutta koko viikonlopun ajoaan parantanut Putkonen kellotti kilpailun viimeisellä kierroksella koko viikonlopun parhaan kierrosaikansa. 
 
Superstock 600 -luokan lisäksi Eemeli Lahti kilpaili Superbike-luokassa voittaen molemmat kilpailulähdöt selvällä erolla seuraaviin. 
 
Eemeli Lahti #22: 
Ensimmäisen kilpailun sadekuurolle ei voinut mitään – kuivan kelin renkaat olivat starttihetken olosuhteissa oikea valinta, ja tällä kertaa tyytyminen oli toiseen sijaan. Toiseen kilpailuun lähdin ehkä turhan aggressiivisesti, mutta onneksi pääsin jatkamaan kaadon jälkeen. Valitettavasti kilpailumatkaa oli lyhennetty viivästysten takia, sillä täydellä matkalla minulla olisi ollut mahdollisuudet toiseenkin sijaan. Oli myös harmi, etten päässyt kummassakaan startissa ajamaan Peetun kanssa kunnolla kilpaa. 
Meille viikonloppu oli myös valmistautumista MM-sarjan Aragonin osakilpailuihin. Saimmekin ratkottua muutamia meitä aiemmin vaivanneita ongelmia ja kehitettyä pyörää hyvin eteenpäin
.  
 
Niko Tanskanen #93: 
Harjoitukset sujuivat hyvin ja ajoin treeneissä oman ennätykseni. Valitettavasti kuitenkin kaaduin kolmannen harjoituksen lopussa, ja sen jälkeen minulla oli hieman vaikeuksia päästä aiempaan vauhtiin. Podium-sijoitus tuntuu kuitenkin aina hienolta ja meillä oli Aksun kanssa hyvää vääntöä molemmissa lähdöissä.
 
Akseli Putkonen #38: 
Olin ensimmäistä kertaa Superstock 600 -luokan pyörällä Alastarolla ja aikani parani oikeastaan jokaisella ajokerralla. Kilpailuissa ajo sujui vielä treenejäkin paremmin ja myös sateella ajaminen tuntui hyvältä. Sainkin taistella Nikon molemmissa lähdöissä ihan tosissaan. Ensimmäisessä kisassa hävisin podium-sijoituksen tosi pienellä erolla, mikä tietty vähän harmittaa.
 
Circuit Racingin SM-sarja jatkuu Motoparkin radalla 15.-16. elokuuta. 

Uusin numero