Lahnajärven kauden ensimmäinen motoristi cafe -tiistai

Taukopaikka Lahnajärven tiistaiset motoristi cafe -illat tulevat taas. Ensimmäistä motoristi-iltaa vietettiin heti pääsiäisen jälkeen.

Taukopaikka Lahnajärven yrittäjä Pekka Lounio silmäilee parkkipaikalla olevia moottoripyöriä hieman ristiriitaisin tuntein. Pyöriä tulee ja menee koko ajan, ja kun noin puolikuuden maissa laskemme pihassa olevat pyörät, päädymme sillä hetkellä 40 moottoripyörän lukemaan.

-Hävisin vedon. Sanoin, että tänään tulee paikalle yhteensä 40 moottoripyörää. Kaverin arvaus oli 72. Mutta tällaisen vedon häviän enemmän kuin mielelläni, sanoo Pekka Lounio hymyillen.

Sää suosi kauden avausta, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari näytti toistakymmentä astetta. Paikalle saapuneita motoristeja ei haitannut, vaikka parkkipaikastakin yksi kulma oli vielä lumikasojen peitossa.

-Uskon, että pidämme tälläkin kaudella Suomen suurimman viikottaisen prätkäkokoontumisen aseman. Viime kaudella täällä laskettiin parhaimmillaan 771 moottoripyörää parkkipaikalla samanaikaisesti, sanoo Lounio.

Kolmen euron munkkikahvi ei ole ainoa vetonaula Lahnajärvellä, vaan motoristeille on tarjolla muutakin ohjelmaa. Esimerkiksi 16. toukokuuta järjestetään Poker Run -tapahtuma, ja toinen samanlainen on luvassa elokuussa. Pekka Lounion mukaan Lahnajärvellä on hyviä valtteja motoristien houkuttelemiseksi paikalle.

-Tämä on esimerkiksi pääkaupunkiseudulta sopivan matkan päässä. Tänne ei tarvitse ajaa edestakaisin samaa tietä, vaan tulipa mistä suunnasta tahansa, niin tarjolla on useita hyvin moottoripyöräilyyn sopivia tievaihtoehtoja.

Taukopaikka Lahnajärvi sijaitsee Salosta noin 35 kilometriä Helsingin suuntaan, vanhan ykköstien varressa ja Turku-Helsinki -moottoritieltäkin on sopivasti liittymä juuri Lahnajärven kohdalla. Motoristit kokoontuvat Lahnajärvellä ajokaudella joka tiistai klo 17-20.

Lisätietoa:

https://www.visitlahnajarvi.fi/

Tässä vielä muutama kuva avajaisiltana paikalle saapuneista pyöristä:

Uusin numero