Lahti isännöi kesällä Vantaan, Hyvinkään ja Siilinjärven avotaivaan alla vierailleen supercrossin sähäkän SM-sarjan kaksipäiväistä finaalia, johon lisäväriä tuovat 15 ulkomaalaista kuljettajaa.
– Kaiken kaikkiaan kisaan osallistuu 47 kuljettajaa. Myös lehtereillä tulee vallitsemaan tiivis tunnelma, sillä tapahtumaan on myyty jo noin 2000 pääsylippua ennakkoon. Uskon, että tupa täyttyy ääriään myöten, tuumii promoottori Sauli Mäkelä.
Kullakselle tasokkaita vastustajia USA:sta
Suomalaisen motocrossin kuumin nimi, ensimmäisen täysipainoisen MM-kautensa MX2-luokassa ajanut Harri Kullas kurvailee Suurhallin 400 metrin mittaiselle radalle SM-supercrossin täysi pistepotti plakkarissaan.
Kullas lukeutuu myös Lahdessa ehdottomiin voittajasuosikkeihin, joskin vierailevista tähdistä varsinkin lajin emämaata USA:ta edustavat kuljettajat ovat varmuudella vaikeasti lyötävistä. Neljästä amerilaiskuljettajasta Lahteen ensimmäisinä kiirehtivät Joey Rossi ja Louisianan laadukkaan hallikisan viime viikonvaihteessa voittanut Matt Boni.
– Saavuin myös Lahteen vain yksi tavoite mielessäni ja se on voitto, julistaa Boni.
Suvantovaiheen jälleen uuteen kukoistukseen kurottava kotimainen motocross voi hyvin.
– Kullaksen lisäksi kansainväliseen tietoisuuteen on tulossa muutama muukin nuori kuljettaja, kuten Vantaan MM- ja EM-osakilpailussa säväyttäneet Toni Eriksson sekä Ludde Söderberg. Moottoriliiton lajiryhmä on tehnyt omalta osaltaan hyvää duunia asian eteen, mistä myös tämä toista kautta pyörivä supercrossin SM-sarja on hieno esimerkki, sanoo Suomi-crossin toistaiseksi kovimpia saavutuksia aikoinaan aitiopaikalta todistanut Mäkelä.
Kaksipyöräisten kilvanajolaitteiden kiehtovassa maailmassa pitkään ja monessa mukana ollut Mäkelä oli junailemassa myös edellisiä hallikisoja Lahdessa vuosina 1988 ja -89. Eppu Mäkelän käsialaa ovat olleet myös Helsingin Olympiastadionille parhaimmillaan 13 000 katsojaa houkutelleet crossikekkerit.
Kuljettajat rautaa ja rata savihiesua
– Ajat ja tavat muuttuvat, mutta se peruselementti, eli rata säilyy materiaaliltaan ja luonteeltaan pitkälti samanlaisena. Ja tämä nykyinen rata on todella hyvä. Siitä kiitos kuuluu ensisijaisesti Kusti Manniselle ja hänen joukoilleen.
Järeä kuorma-autoralli käynnistyi Suurhallin kulmilla viime viikon maanantaina.
– Halliin on rahdattu reilut 200 kuorma-autollista ja noin 2500 kuutiota tiivistä savihiesua, mikä takaa sen, että rata pysyy lujana kovemmassakin rasituksessa, lupaa Mäkelä.
Lahdessa on jaossa SM-sarjan osalta tuplapisteet. Lauantain ja sunnuntain huipentavat 15 kierroksen finaalit, joista paikka irtoaa yhtä monelle kuljettajalle.
– Heistä 14 ensimmäistä hoitavat sen ajamalla ja se viimeinen huutamalla. Yleisö saa valita tuon viimeisen kuljettajan huutoäänestyksellä, jonka lopputuloksen desibelimitari ratkaisee. Käytäntö on siinäkin mielessä hyvä, että finaaliin on silloin saatavilla myös sellainen kova kuljettaja, joka on vaikkapa kaatunut alkuerissä, muotoilee Mäkelä.
Suurhalliin mahtuu ääntä ja desibelimittarilla on käyttöä myös näytösluonteisen hyppykisan alla. Yleisö voi mylviä hyppynäytökseen oman suosikkikuljettajansa desibelimittari ja Miss Supercross Viivi Pumpasen posket punoittaen.
– Molemmat päivät pitävät sisällään myös muuta oheisohjelmaa, kuten T-paitoja katsomoon laukova paitatykki. Unohtaa ei tietenkään sovi naapurihallissa järjestettävää offroad mp-näyttelyä, johon yleisö voi siirtyä kätevästi varsinaiselta kisanäyttämöltä, Mäkelä muistuttaa.
Suurhallin ovet avautuvat lauantaina kymmeneltä ja sunnuntaina jo tuntia aiemmin. Varsinaiset kisatapahtumat käynnistyvät puolestaan klo 15 ja klo 13.
Tiedote: Kari Aho