Lahdelle nuorten Kultainen Kypärä

Kultainen Kypärä aloitetaan karsintaerillä, joita ajetaan kolme ja kaksi parasta lasketaan. Jokaisesta karsintaryhmässä on 6 kuljettajaa, joista kolme jatkaa ja näin jatketaan kunnes kuusi parasta on tiedossa.

Kilpailu alkoi hieman tahmeasti ja Lahti hävisikin myös ensimmäisen semifinaalieränsä. Sen jälkeen ei pisteitä enää tippunut ja onnistumiset tulivat juuri siihen, missä niitä tarvittiin eli kilpailun ratkaisevissa erissä.

– Tiukka kisahan se oli, vastassa junnu MM-sarjan kovia jätkiä. Pardubice on mulle tuttu paikka, yksi maailman isoimmista speedwayradoista ja tällä kertaa se onnistui vähän yllättämään. Saatiin pyörää paremmaksi koko ajan ja lopussa oltiin hyviä, onnistumiset tuli siihen missä tarvittiinkin. Alkuerissä ei ole muuta väliä kunhan jatkoon aina pääsee, finaalissa kisa alkaa aina käytännössä alusta, painotti Lahti.

– On se vaan aika mahtava fiilis kuunnella Maamme-laulua kun stadioni hiljenee. Väkeä oli vajaa 10 000 ja sunnuntaiksi odotetaan katsojamäärän vähintään tuplaantuvan!, iloitsi Lahti.

Sunnuntaina Pardubicessa ajettiin junioreiden jäljiltä Kultainen Kypärä. Arvostettu kilpailu keräsi jälleen kuskeja maailman huipulta. Suomen värejäkilpailussa edusti jälleen Lahti.

Alkukarsinnan Lahti selvitti tyylikkäästi ajamalla kivikovan puolalaisen Przemyslaw Pawlickin jälkeen toiseksi.

Puolivälierissä Lahti taisteli tiukasti paikasta semifinaaleihin mutta jäi kovassa ja tasaisessa karsintalohkossa viidenneksi ja näin tie nousi pystyyn.

– Jäi harmitus tämän päivän kisasta. Alkuerät sujui hyvin, aika helpostikin. Puolivälierien ensimmäisessä erässä tein pienen virheen ja Rune Holta tuli ohi. Tasaisessa väännössä se oli ratkaiseva piste. Toisinpäin kun ois tultu maaliin niin olisin päässyt jatkoon, kertoi Lahti.

– Rata oli tänään paljon liukkaampi kuin perjantaina. Pyörät toimi hyvin, oma virhe vei paikan semeissä. Muuten olen tyytyväinen ajooni.

Perjantain tulokset:
III. karsintaryhmä:

1. Adrian Cyfer 10 (5,4,5)
2. Timo Lahti 9 (3,5,4)
3. Lasse Bjerre 7 (4,3,3)
4. Roman Cejka 4 (2,2,1)
5. Rene Deddens 3 (0,1,2)
6. Ondrej Smetana 1 (1,0,0)

I. semifinaali:
1. Timo Lahti 10 (0,5,5)
2. Krystian Pieszczek 9 (5,4,R)
3. Roland Benkö 8 (4,2,4)
4. Artur Czaja (3,3,3)
5. Emil Pulczynski 4 (2,1,2)
6. Eduard Krcmar 2 (1,0,1)

Finaali:
1. Timo Lahti
2. Krystian Pieszczek
3. Vaclav Milík
4. Lasse Bjerre
5. Roland Benkö
6. Adrian Cyfer (d)
 
Sunnuntain tulokset:
Karsintaryhmä 1:

1. Przemyslaw Pawlicki Puola 10
2. Timo Lahti Suomi 9
3. Mathias Schultz Saksa 6
4. Matej Kus Tshekki 6
5. Nicolas Vicentin Italia 4
6. Friz Wallner Itävalta 2

Puolivälierä 2:
1. Peter Ljung Ruotsi 10
2. Antonio Lindbäck Ruotsi 9
3. Rune Holta Puola 7
4. Stanislav Burza Puola 5
5. Timo Lahti Suomi 5
6. Vaclav Milik Tsekki 1

Uusin numero