Kyseiset neuvottelut eivät ole suinkaan jäissä, mutta Lorenzon osalta ei valmista näytä tulevan ainakaan yhtä nopealla aikataululla kuin Rossin tapauksessa.
– Tilanne ei ole muuttunut sitten Katalonia GP:n. Toivottavasti meillä on mahdollisuus jatkaa keskustelua asiasta Hollannin kisan jälkeen, kertoo Yamahalle vuosina 2010 ja 2012 MotoGP-luokan mestaruudet ajanut Lorenzo.
Lorenzo myöntää, että näkemyseroja on olemassa ja ne kulminoituvat lähinnä yhteen seikkaan.
– Kyse on ensijaisesti rahasta, vahvistaa Lorenzo.
Markkina-arvo
on laskenut
Loukkantumisista kärsineen Lorenzon markkina-arvo koki hienoisen kolauksen viime kaudella sitäkin huolimatta, että hän saavutti MM-hopeaa ja hienot kahdeksan osakilpailuvoittoa.
Meneillään oleva kausi on kuitenkin tapaillut Lorenzon osalta paria valonpilkahdusta lukuunottamatta lähes katastrofia.
Lorenzo on seitsemän osakilpailun jälkeen sarjassa neljäntenä jo 97 pistettä Hondalla täydellistä työtä tehnyttä Marc Marquezia jäljessä. Kakkosena olevasta Rossista Lorenzo on jäänyt 39 pistettä.
Suu supussa
Ducatin osalta
Lorenzoa ollaan oltu viemässä ensi, tai viimeistään kaudeksi 2016 Ducatille. Tästä asiasta mies pitää kuitenkin suunsa visusti supussa.
Ducati heitti Lorenzolle aikoinaan 12 miljoonan euron täkyn, mutta siihen hän ei tarttunut. Reilu kolmannes vähemmän Yamahalla riitti. Lorenzo on korostanut olevansa Yamahan mies. Nyt ja aina.
– Tilanne ei ole muuttunut tältä osin. Haluan jatkaa Yamahalla urani loppuun asti, alleviivaa Lorenzo.
Mikäli Lorenzo ei pääse yhteisymmärykseen jatkosta nykyisen työnantajansa kanssa, niin Yamahalla on mies valmiina hänen paikalleen. Yamahan Tech 3-tiimissä viime vuoden Moto2-luokan maailmanmestarina ajavalla Pol Esparagolla on jo nyt sopimus nimenomaan tehtaan kanssa.
Espargaro on tosin itse todennut, että hän ei usko tilaisuutensa koittavan Yamahan tehdastiimissä kuin vasta kaudella 2017.
Hollannin TT käynnistyy torstaina klo 10, jolloin Moto3-luokka avaa pelin vapailla harjoituksilla. Hollannin osakilpailun perinteinen kisapäivä on lauantai.