KymiRing GP-radan työvaiheet etenevät suunnitellun mukaisesti. Radan asfaltointityöt on aloitettu eilen maanantaina.
KymiRingin moottoriradalla Iitissä on aloitettu GP-radan asfaltointityöt. Urakoitsijana päällystystöissä toimii YIT Suomi Oy. Asfaltointia edeltävän kantavan rakenteen urakoinnista on vastannut Destia Oy. KymiRing GP-radan kokonaispituus on 4,550 kilometriä. Leveys vaihtelee 12-20 metrin välillä. Radan ajosuunta on myötäpäivään ja kaarteita radalla on yhteensä 18, joista oikealle kääntyviä on 13 ja vasemmalle viisi. Rataprofiilin rakentamisessa on huomioitu ympäröivä maisema sekä hyödynnetty sen korkeuseroja, jotka ovat jopa 24 metriä. Radan suunnittelussa on myös otettu huomioon katsojien viihtyvyys siten, että useasta kohtaa katsomoaluetta voi nähdä lähes koko rata-alueen.
Työt KymiRingillä sujuvat suunnitellun aikataulun mukaisesti. Asfaltoinnin lisäksi rata-alueella suoritetaan muitakin työvaiheita. Turva-alueiden viimeistelyvaiheet, radan suoja-aidat ja reunakiveyksen asennukset on myös aloitettu.
Päällystystyöt valmistuvat heinäkuun puolen välin tietämissä. KymiRing GP-radalla ajetaan elokuun 19.-20. päivinä viralliset MotoGP-luokan testiajot.
– Työt KymiRingillä ovat edenneet suunnitelmien ja aikataulujen mukaisesti. Olemme pian valmiita toivottamaan MotoGP-tiimit tervetulleiksi historian ensimmäisiin Suomen MotoGP-testeihin, joita me kaikki odotamme tietysti innolla, iloitsee Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.
Teksti: KymiRing Tiedotus