Kyseessä on toista kertaa Palau Sant Jordi olympia-areenan korkean katon alla järjestettävä ”dirt track”-kisa, joka kantaa nimeä Superprestigio. Jälleen ison tukun maailmanluokan tähtiä keräävä kilpailu ajetaan 200 metrin mittaisella radalla 13. joulukuuta.
Kisan voittoa puolustaa lajin yhdysvaltalaisässä Brad ”The” Bullet” Baker käytyään 12 kierroksen mittaisessa superfinaalissa tiukkaa vääntöä Marquezin kanssa.
Kaksikko osui taistelun tiimellyksessä toisiinsa ja Marquez kurvaili maaliin kahdeksantena. Bakerin jälkeen kakkoseksi nousi tiimikaverinsa Mika Kallion kanssa meneillään olevalla kaudella Moto2-luokan maailmanmestaruudesta tulisesti kamppaileva Esteve Rabat.
”Tuskin maltan
odottaa joulukuuta”
Andorrassa asuva Kylmäkorpi, 34, seurasi ensimmäistä Superprestigio-kisaa lehtereiltä, mutta tällä kertaa miestä ei pidä mikään poissa baanalta.
– Nautin todellakin kisasta viime tammikuussa katsomosta käsin. Se oli mahtavasti järjestetty kisa fantastisilla osallistujilla. Sain juuri kutsun kilpailuun ja tuskin maltan odottaa joulukuuta!, Kylmäkorpi hehkuttaa tapahtuman tiedotteessa.
Kylmäkorpi kilpailee avoimessa luokassa Bakerin ja kumppaneiden kanssa. Luokan neljä parasta yltää superfinaaliin, jossa vastaan asettuu vastaava määrä kuljettajia Superprestigio-luokassa.
Jälkimmäisessa luokassa ajavat kisan lukuisat MotoGP-sarjan kuljettajat. Heidän joukossaan saattavat olla myös Kallio ja Niklas Ajo, joka joutui jäämään muilta kiireiltään sivuun vielä ensimmäisestä Superprestigiosta.
”Tiedän miten ajaa
käännyttäessä vasemmalle”
Monipuoliselle Kylmäkorvelle ei ”dirt track” ole sekään lajina vieras.
– Olen ajanut sitä kauden ulkopuolella, mutta en ole vielä koskaan osallistunut kilpailuihin. Tiedän kuitenkin hyvin miten ajaa silloin, kun käännytään vasemmalle! Toivottavasti pystyn parhaimpaani ja järjestän mahtava shown. On todella siistiä osallistua noin upeaan tapahtumaan, pudottelee Ruotsia tällä kaudella speedwayssa edustanut Kylmäkorpi.
Kylmäkorpi pistää omalta osaltaan kaiken peliin myös tapahtuman markkinoinnissa.
– 13. joulukuuta Barcelona. Pistäkää päivä muistiin. Tavoitteeni on kohdata silloin @marcmarquez93 ja @BradtheBullet Superprestigio dirttrack’in finaalissa, Kylmäkorpi julistaa sosiaalisessa mediassa.