Kuusisto kauteen 2015 Yamahan ja vahvojen taustajoukkojen tuella

Kuusisto ajaa tulevalla kilpailukaudella SM-sarjan MX2-luokkaa 250-kuutioisella nelitahtisella Yamahalla.

– Tuoreen sopimuksen jälkeen fiilis on hyvä. Aikaisemmin en ole Yamahalla kilpaillut, mutta ensimmäiset ajotreenit ovat piakkoin edessä. Odotan jo innolla, että pääsen uuden pyörän puikkoihin, Eetu Kuusisto toteaa.

Myyntipäällikkö Tero Karhunen kertoo, että idea yhteistyöstä lähti jo viime kesänä Hyvinkään MM-motocrossin yhteydessä.

– Marko Kovalaisen pitkäaikainen tukija FSP:n Pentti Virtanen otti yhteyttä ja pyysi mukaan projektiin, jossa lähdetään tukemaan lahjakasta Eetu Kuusistoa kohti Suomen motocrossin kärkeä. Marko lupautui valmentajaksi Eetulle ja rattaat lähtivät siitä pikku hiljaa pyörimään. Itse asiassa kieltäytyminen tästä projektista ei tullut kysymykseenkään, kun taustalle olivat jo lupautuneet Markon ja Pentin tasoiset miehet, myöntää Karhunen.

Kovalainen vastaa
Kuusiston valmennuksesta

Rauman Seudun Moottorikerhoa edustava Kuusisto on siis taustajoukkojensa osalta varsin hyvissä käsissä.

Hänen valmennuksesta vastaa alansa ehdoton huippunimi, entinen ammattikuski Marko Kovalainen. Mekaanikkona häärää niin ikään alansa parhaisiin kuuluva Jarkko Virtanen.

– Tiimissä on tosi hyvä porukka koolla ja tekemisen meininki. Markolta saan paljon hyviä vinkkejä ajoharjoitteluun ja fysiikkavalmennukseen. Normaalin kuntotreenin lisäksi tulen varmasti saamaan uusia näkemyksiä lihaskuntoon, koordinaatioon ja tasapainoharjoitteluun sekä ravintotietoutta, Kuusisto kiittelee.

– Jarkolla on vastaavasti pitkänlinjan kokemus iskareista ja moottoreista Uudet kuviot kuulostavat mielenkiintoisilta, joten uskon kehittyväni kuljettajana eri osa-alueilla.

– Olen intoa täynnä ja odotan motivoituneena uuden kauden alkua, kun paketti tuntuu toimivalta. Nyt pystyn treenaamaan oikeassa valmennuksessa, oikeilla asioilla ja oikeaan aikaan koko vuoden, Kuusisto päättää.
 

Uusin numero