Lasse Kurvinen ajoi MM-uransa heikoimman tuloksen vaikeuksien täyttämässä Kings Lynnin kilpailussa.
Flattrackin MM-sarja jatkui Englannin Kings Lynnissä viime lauantaina. Lauantaiaamu paljasti kostean päivän, vettä satoi runsaasti aina iltapäivään saakka. Vielä kun lisättiin useat kuurosateet, kilpailun siirtäminen sunnuntaille oli todella lähellä. Ratahuolto teki ihmeitä kaapien kaiken mudan pois ja lisäämällä uuden pintamateriaalin rataan, joten kisa saatiin ajettua aikataulua venyttämällä.
Harjoitukset ajettiin vain puoli tuntia ennen kilpailua. Treenit supistettiin yhdeksi 4 minuutin treeniksi ja kuskit jaettiin kolmeen ryhmään. Kurvinen latasi treeneissä pari sekuntia nopeamman ajan kuin muut.
Treeneistä palatessa kilpailun tekninen tarkastaja alkoi suomalaisen häirinnän. Ensin ilmoitettiin, että Ranskan osakilpailussa tullaan pyörä tarkastamaan ja kun Kurvinen kysyi, että voinko nyt mennä kun ollaan kuitenkin vasta Englannissa, niin vastaus oli kyllä. Silti heti toiseen karsintaerään tultiin sanomaan, että pakoputki tulee vaihtaa, mutta ääntenmittausta ei ole, mikä ei vastaa virallisia käytänteitä.
Ensimmäinen karsintaerä oli voitokas, mutta sen jälkeen alkoi sähläys, eikä tuomareiden selittely asioita auttanut. Toinen karsintaerä jäi viivalle ja sieltä muiden perään nousten viidenneksi. Kolmanteen sisukkaasti, mutta uuden takavanteen pinnat löystyivät loppuerässä ja maalissa puuttui jo kaksi pinnaa, vanne olikin ajokelvoton. Neljänteen tiedettiin, että ollaan pakkovoiton edessä ja se kostautui varaslähtönä yhdessä japanilaisen kanssa. Rangaistuslinjalta silti erän toinen saavuttaen suoran finaalipaikan, mutta ensimmäistä kerran uralla starttipaikka toisesta rivistä.
Finaalin startti lähti hyvin liikkeelle ja sijoitus oli parhaimmillaan 6.-7. paikkeilla, mutta ruuhkassa osuttiin takarenkaaseen ja pystyyn nostettu pyörä osui laitaan. Sisukkaasti uudelleen ryhmään mukaan, mutta sitten kisa meni pilalle tsekkikuskin kaatuessa ja Kurvinen väisti uudelleen laitaan. Kurvinen luuli jo erän keskeytyvän mutta Svedik teki virheen nousten heti pystyyn, eikä punaiset lamput syttyneet. Molemmat jäivät ja Kurvinen sai ryhmän kiinni, muttei enää onnistunut nousemaan. Kisan tulokseksi tuli todella vaisu 11. sija.
– Radan muuttuminen oli uutta, myös miten liukkaus muuttuu aika kovaksi pidoksi ja sitten maaperä itkee kosteutta joka taas tuo liukkaita kohtia rataan. Uutta ja haasteellista, mutta rata oli hyvä. Loput radat tiedänkin entuudestaan. Ranskassa pakko hyökätä kovaa aivan jokainen kierros ja mentävä jo riskille, Kurvinen pohtii.
– Tekniselle tarkastajalle annan kyllä seuraavalla kerralla takaisin, joko on tarkastus tai ei, jättäkööt rauhaan. Itse kisassa tein paljon alkeellisia virheitä, ne pois jatkossa. Onnistui mielestäni vauhdillisesti ok, muttei ollut huippua. Muu tekeminen oli vähän alakuloista, pirteyttä lisää. Nautitaan nyt kun uralla enää kolme MM-osakilpailua jäljellä ja kovaa loppuun saakka!”
Kurvinen jatkaa MM-sarjaa neljäntenä, kun kausi on puolessa välissä. Kolmessa viimeisessä kisassa on jaossa 75 pistettä ja Kurvisella kolmanteen sijaan 4 pistettä, toiseen sijaan 11 ja kärkeen haastavat 19 pistettä. Suomalaisen takana onkin myös todella tiukkaa aina 8. sijaan saakka.
MM sarja jatkuu 7.9. Ranskan Morizesin puolen mailin radalla.
Kuva: Jesper Veldhuizen