Kurvinen jokerina flat trackin MM-sarjaan

Moottoripyöräilyn kaksi viimeisintä suomalaiskuljettajan maailmanmestaruutta voittanut mäntyharjulainen palaa MM-sarjaan ja haastaa vielä kerran maailman parhaat flat track -kuskit.

Mikkelin moottorikerhoa edustava Lasse Kurvinen ajaa huipulla nyt viimeisiä kilpailujaan, uran päätöskausi tarkoittaa puoliammattilaisuuden päättämistä, jossa yhteistyökuvioiden rakentaminen oman urheilun lomassa on vienyt todella paljon aikaa. Yksityiskuskina ajaminen on vaatinut hyvät yhteistyökumppanit, joiden avulla kaksi vuotta meni rakentaessa Amerikan kuvioitakin.

Neljä kisaa Amerikassa, paras sijoitus neljäs ja Amerikan suurimmassa flattrack-kisassa tammikuussa Kurvinen täräytti jo kärkikuskien väliin aika-ajoissa jääden 0,1 sekuntia top kuudesta, vaikka kaipailikin omaa kalustoa. Kurvinen vuokrasi Amerikan kuskien kakkospyöriä, joilla päästiin ajamaan, vaikka ne olivatkin vakiopyöriä. Suurin saavutus oli selkeästi superlisenssin suoraan Supertwin-luokkaan saaminen toisena kuskina maailmassa, Troy Baylissin ja Kurvinen ovat kaksi tämän saavutuksen tehnyttä ei-amerikkalaista kuskia. Troy Baylisin debyytti päättyi aikanaan vakavaan loukkaantumiseen, Kurvisen taas KTM tehtaan säästöohjelmaan, joka lakaisi kehitystiimin, Wally Brown Racingin, sopimuksen vessan pöntöstä alas.

– Eihän sitä arvannut, miten tässä tulee käymään. Silti olen tyytyväinen siihen työhön mitä tein Amerikassa ja tutustuin lajiin emämaassa. Paljon jäi takataskuun ja monta ystävyyttäkin. KTM:n alamäkeä voi katsella pörssikurssista. Toivotaan, ettei kovinkaan monen nuoren urheilijan ura päättynyt samalla tavalla, oman uran osalta asia on jo hyväksytty. Ei haluttu ammattilaiseksi, haluttiin ajaa ammattilaisena vähintään se neljän kisan sopimus tehtaan supertwin prototyypillä, se ei toteutunut,  kaikki muu kyllä, toteaa Kurvinen.

Amerikan vaihtoehto vai MM-sarja?

Kurvinen ei hyväksynyt uran päättämistä Amerikan ovien sulkeutumiseen eikä ollut realistista startata Amerikassa omalla kalustolla, vaikka ikäsääntö motocross-pyörien singleluokasta poistuikin ja osallistuminen omalla pyörällä olisi kaudella 2024 ollut mahdollista.

– Vaatisi 200 000 euron rahoituksen lähteä omalla kalustolla jenkkeihin ja siellä pitäisi ajaakin sitten vähintään puoli vuotta. Se ei vaan ole enää realistista ja vuokrapyörien suorituskyky on nähty. Omassa pyörässä on 25 % enemmän tehoa ja taustaryhmäkin toimii hienosti. Amerikkalaisten kanssa rahan merkitys korostuu eikä siellä minun asioihin lähdetä talkoohommiin, sanoo Kurvinen.

MM-sarjassa ajaa 18 kansalaisuuden huiput, Amerikan mestari mukaan luettuna. Kovempia kisoja ei ole olemassakaan, joten Kurvinen alkoi rakentaa taustoja ja ajopaikkaa suljettuun sarjaan maaliskuussa. Ensin piti päättää huhtikuulle treenireissu ja sitten alkoi kova työ ajopaikan suhteen.

– Kyllä minä nyt voin auttaa muitakin lajin parissa taisteltuani FIM-komission kanssa. Ei siinä apuja paljon löydy ideointiin. Minä olen sen verran haastava kaveri, jos jokin asia tulee saada hoitumaan, niin teen aika paljon taustalla töitä.

Esimerkiksi Puolan moottoriliitto luovutti yhden ajopaikan vapaaksi MM-sarjaan, kun Kurvinen otti yhteyttä heidän suuntaan toivoen tilaa sarjaan. Suhtautuminen ehdotukseen kertoo, että suomalaista kohtaan löytyy arvostusta.

FIM ilmoitti heinäkuun alussa ajopaikan Kurviselle, samaan aikaan kun oli Kurvinen oli saanut valmennuspäivän Ruotsin PM-osakilpailun aatonaattona pidettyä. Kuvioiden järjestely alkoikin välittömästi.

Tätä juttua kirjoitettaessa suomalainen on jo laivassa matkalla Italian MM-avaukseen. Tiimin toimesta kisakuntoon on rakennettu kaksi pyörää ja kalusto on pakattu Jarno Saaris -tyyliin peräkärriin. Viimeinen rutistus alkaa 20.7. lauantaina Italian Bovesista. Kiireinen lähtövalmistelu vaati veronsa, Kurvinen potenut kuumetta laivamatkalla ja toiveessa onkin pikainen parantuminen viikonlopuksi.

Kilpailuohjelma

Kurvinen on laatinut selkeän kisaohjelman uran päätökseen, joka periaaatteessa alkoi tammikuussa Floridasta, jatkui Pohjoismaiden mestaruussarjan kisoilla Hyvinkäällä ja Vetlandassa Ruotsissa.

Nyt sitten varmistui kuuden osakilpailun MM-sarja Italiassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Tsekeissä ja Unkarissa. Tämän lisäksi Kurvinen paljastaa avansa kutsukilpailuja Puolassa, Itävallassa ja Italiassa, viimeisin onkin huikea päätös uralle kunhan asia varmistuu.

Viime tammikuussa road racingin lajilegenda Valentino Rossi pyysi Kurvisen ajamaan sadan kilometrin Championi-flattrack-tiimikisaan Motoranchille, mutta Kurvinen kisasi samaan aikaan Floridassa. Kurvinen pyysikin kohteliaasti siirtämään kutsun vuodella eteenpäin ja tämä kisa olisi Kurvisen uran päätökselle paras mahdollinen kirsikka kakussa! Eihän tuossakaan kisassa ole ennen suomalainen ajanut, kuten ei monessa muussakaan kisassa tai mantereella mitä Kurvinen on ehtinyt tehdä viiden vuoden aikana. 

Mitä uran päättäminen tarkoittaa?

– Olen ajanut 3 vuotiaasta lähtien ja täytän tänä vuonna jo 46. Taitaa MM-sarjan toiseksi vanhin olla 33-vuotias, olenhan ollut yliajalla jo mestaruusvuosina, mutta into tähän lajiin ja ajamiseen on kestänyt kovana nyt viitisen vuotta pienen, 10 vuoden kilpailutauon jälkeen.

Kurvinen onkin kilpaillut puolet elämästään ja tämä kausi on 23:s.

– Ehkä kisoja voi olla tulevaisuudessakin, mutta ei enää ajeta pro-tasolla säännöllisesti harjoitellen, ei enää rakenneta yhteistyökuvioita itselle, vaan siirryn tyttären taustalle rakentamaan uimarin taloudellista taustaa ja yhteistyökuvioita. Todennäköisesti avustan myös nuorta flattrack-kuskia, joka janoaa menestystä tulevan 10 vuoden aikana, kannustan pitkäjänteisyyteen. En enää ajattele saavutuksiani samalla tavalla mitaleina tai palkintojen määränä kuin nuorena, nyt kokemukset lajin parista ja ystävät sekä kisakuskit ympärimaailman tuntuvat yhtälailla saavutukselle. Olen myöskin matkustanut viiden vuoden aikana enemmän ja eri maissa kuin ikinä olisin kuvitellut, se on myös kasvamista urheilijana ja yksi osa-alue, joka tyttärenkin tulee ymmärtää on, ettei kotialtaassa hyvällä tasolla tehty suoritus irtoa kovin helposti uusissa ympyröissä, varsinkaan ulkomailla. Tarvitaan kokemusta ja tulee kasvaa joka osa-alueella, ymmärtää myös, ettei ilman yhteistyökumppaneita voi urheilla Suomessa täysipäiväisesti tai edes puoliammattilaisen tavoin. Moottoriurheilija pystyy asettumaan aikalailla erilaiseen yhteistyökuvioon kuin perinteinen yksilöurheilija, uimarin satanen on moottoriurheilijan tonni tai joskus kymppitonni, jos sattuu moottori pamahtamaan viikko ennen kilpailua. Moottoriurheilija menee kisoihin, joku muu saattaa jäädä kotiin murehtimaan menetystä, Kurvinen kiteyttää.

Tavoitteet

Kurvinen ei lähde puhumaan sijoituksista ja sarjassa on nyt uusia kuljettajia, joiden ajotyyliä ei hän tunne. Silti alkukauden aikana Kurvinen on treenannut Marc Marquesin, Pedro Agostan, Tito Rabatin ja monen muun road racingin superstaran sekä Kurvisen jälkeen MM-mestaruudet ajaneiden Espanjan Gerard Bailon ja Tsekin Ervin Krajcovicin kanssa. Viimeksi Kurvinen harjoitteli viikko takaperin Tsekin MM-kisavoittajan Ondrej Svedikin kanssa.

– Kukaan näistä kuskeista ei minua ohitellut, taisi olla toisinpäin. Viimeksi Svedikin kanssa Ruotsissa ero oli minun hyväksi aika selkeä. Miksi siis en voisi tehdä tulosta? kysyy Kurvinen.

­– Silti jokaisesta erästä ja taistelusta nauttiminen, tunne että kuuluu tähän huippukuskien joukkoon vielä uran päättyessä on se tavoite. Pisteistä en aja vaan pyrin antamaan kaikkeni jokaisessa kisassa, sitten nähdään mihin tämä taktiikka riittää, mutta periksi en anna kenellekään.

MM-sarjan avaus ajetaan 20.7. Italian Bovesissa ja sarja jatkuu 27.7. Saksan Meissenissä, josta seuraavaksi ajetaan 24.8. Englannin Kings Lynnissä, 7.9. Ranskan Morizesissa. Lokakuussa ajetaan viimeiset kilpailut, 5.10. Tsekissä ja sarja päättyy 12.10. Unkarissa. Kurvinen ajaa suljetun MM-sarjan jälkikäteen myönnetyllä ajopaikalla. Suomalaisen mukaantulo jokerikuskina sarjaan taisi tulla kaikille muille yllätyksenä, ehkä myös joku yllättyi myös Suomessa.

Teksti ja kuvat: Lasse Kurvinen Racing

Uusin numero