Kuparinen ajoi pisteille Superstock-kauden päätöskilpailussa Jerezissä

Lähtöruudusta 21 startannut kolmannen polven ratamoottoripyöräilijä ylsi sunnuntain kilpailussa parempiin kierrosaikoihin kuin lauantain aika-ajoissa.

Tasaisessa Superstock-luokassa Kuparinen sai pyöränsä kilpailukykyisiin säätöihin vasta kilpailupäivänä.

– Harmi, että saatiin pyörä toimimaan vasta kisaan, koska tänään olisi ollut hyvät mahdollisuudet kymmenen sakkiin. Aika-ajojen jälkeen tehtiin aika paljon muutoksia. Kun alusta saatiin toimimaan, perusvauhti nousi melkein sekunnilla heti. Ne viimeiset sekunnit tulevat ajamalla lisää kilometrejä, joten kausi loppui vähän kesken, 22-vuotias turkulainen kertoo.

Kauden aikana Kuparinen osallistui valikoidusti kansainvälisen Superstock 1000 FIM Cupin osakilpailuihin. Päätösosakilpailun viidestoista sija toi yhden ja elokuun alussa ajettu Silverstonen osakilpailu Englannissa kolme pistettä.

– Kai siihen vähän tyytyväinen voi olla, että pääsin kaksi kertaa pisteille. Aika-ajoissa täytyisi vain aiemmin rutistaa korkeammalle.

Motomarket Racing -tiimin tallipäällikkö Esko Kuparisen mukaan kauden aikana hankaluuksia tuottivat erityisesti FIM Cupin rengassäännöt, jotka määräävät kaikille kuljettajille Pirellin Diablo Supercorsa -rengaiden kovat rengasseokset.

– Pirellin SC2-seosta pidetään todella liukkaana renkaana, mitä se käytännössä onkin. Näiden renkaiden ympärille on opeteltava rakentamaan pyörä. Sen sijaan Suomessa kun ajetaan, on käytössä koko valikoima erilaisia renkaita, oli käytössä mikä tahansa valmistaja. Tähän kisaan saatiin tehtyä paljon kehitystyötä muun muassa Vesa Kallion avustuksella, Esko Kuparinen summaa.

Jerez, Espanja.
Superstock 1000 FIM Cupin osakilpailu:

1. Jeremy Guarnoni, Ranska (MRS Kawasaki) Kawasaki ZX-10R
2. Leandro Mercado, Argentiina (Team Pedercini) Kawasaki ZX-10R + 4,315
3. Romain Lanusse, Ranska (Team MRS Kawasaki) Kawasaki ZX-10R + 11,354
 …15. Eeki Kuparinen (Motomarket Racing) BMW S1000 RR + 32,702

Loppupisteet:
1. Sylvain Barrier, Ranska 178
2. Niccolo Canepa, Italia 154
3. Jeremy Guarnoni, Ranska 153
4. Leandro Mercado, Argentiina 146
 …29. Kuparinen, Suomi 4 (osallistui vain osaan kilpailuista)

Uusin numero