Motomarket Racing-tiimin BMW:llä kilpaileva Kuparinen teki tasaisen hyvää työtä FIM CEV Repsol-sarjan avausviikonvaihteena, sillä hän kolkutteli kympin nippua myös aika-ajossa päädyttyään 11:nneksi.
Kärki meni menojaan Portugalissa, mutta Kuparisenkin vauhti vaikuttaa varsin lupaavalta, sillä kuudes sija karkasi molemmissa erissä vain reilun kahden sekunnin päähän.
Vauhtilmä terävöityy
kilometrien myötä
– Hyvä alku kaudelle, vaikka toisessa erässä tulikin harmittavasti turpaan viimeisellä kierroksella. Minulla oli tätä ennen alla vasta tuollaiset 400 kilometriä, joten vauhtisilmä ei ollut vielä niin terävä, että olisin pystynyt iskemään oikein huolella. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan positiivinen avaus ja tästä on hyvä jatkaa, alleviivasi Kuparinen.
Portugalin kisan molempien erien kärkitrion miehittivät samat kuljettajat.
Yhdysvaltalainen Kennye Noyes ajoi Kawasakillaan avauserän voittoon pitäen espanjalaisen Yamaha-kuljettaja Carmelo Moralesin ja samoin Kawasakia käskyttävän venezuelalaisen Robertino Pietrin takanaan.
Jälkimmäisessä erässä vuorostaan Morales tervehti ruutulippua ykkösenä Noyes ja Pietri takanaan. Pietrilläkään ei tosin ollut kummassakaan erässä asiaa Noyesin ja Moralesin vauhtiin.
Kuparinen jäi ensimmäisessä erässä voittajasta 31,548 ja toisessa 30,172 sekuntia. Yamahalla kilpailevan Mäkisen ero kärkeen molemmissa erissä oli reilun minuutin luokkaa.
Superbiken seuraava EM-osakilpailu ajetaan 21. kesäkuuta Montmelon radalla Barcelonassa.
– Omaa ajamista on analysoitu paljonkin talven aikana ja pyöräkin alkaa olla nyt hyvässä iskussa. Ei muuta Alastarolle treenaamaan ennen Barcelonan kisaa, suunnittelee Kuparinen.