Järjestyksessään jo 78. Bol d’Or on yksi maailman pisimpään järjestetyistä moottoripyöräkilpailuista. Kilpailun pituus oli 24 tuntia.
Saksalaisessa Motobox Kremer-tiimissä Martin Scherrerin ja Franck Gaziellon kanssa ajava Timo Paavilainen sai kotiin tuomisikseen kaksi MM-pistettä sekä keskeytyksen samassa kilpailussa.
Tälle vuodelle muutetut säännöt ovat kummajaisen syynä.
Aikaisemmin pisteitä saivat vain maaliin ajaneet kuljettajat ja näin on ollut koko MM-sarjan ajan. Nyt muuttuneet säännöt on antavat lisäpisteitä 24 tunnin kilpailussa myös 8 ja 16 tunnin tulosten perusteella.
Motobox Kremer oli yhdeksännellä sijalla luokassaan 8 tunnin jälkeen, mitkä toivat 2 pistettä. Lopputuloksena kilpailusta oli kuitenkin keskeytys Gaziellon kaaduttua ja jouduttua sairaalatutkimuksiin aivotärähdyksen sekä katkenneen solisluun vuoksi.
Kilpailu ajettiin erittäin vaikeissa ja vaihtelevissa olosuhteissa.
Ensimmäisen tunnin aikana kaatumisia tuli 68 kappaletta ja ensimmäisten 19 tunnin aikana 180.
Kun ottaa huomioon yhteensä 45 osallistujatiimiä, niin kaatumisten määrää voidaan pitää poikkeuksellisen suurena. Turva-auto olikin radalla erittäin useaan otteeseen.
Kilpailun voitti lopulta Kawasakin tehdastiimi, jonka muodostavat Gregory Leblanc, Matthieu Lagrive ja Fabien Foret.
MM-sarjan seuraava osakilpailu on Japanin Suzukassa.