KTM-pomo ruoskii Aki Ajon huippukuljettajaa: “Hän tekee tilanteensa tarpeettoman hankalaksi”

Oliveira on nyt 19 pistettä perässä MM-sarjan ykkösenä olevaa Francesco Bagnaiaa. Juuri aika-ajot ovat olleet Oliveiran akilleen kantapää tällä kaudella; hän on jäänyt peräti seitsemän kertaa 10 parhaan ulkopuolelle – vain kolmesti Oliveira on ollut kuuden parhaan joukossa.

Kilpailuissa portugalilainen on ollut toista maata, esimerkiksi Mugellossa hän kiipesi sijalta 11 voittajaksi. Jerezissä ja Bercelonassa hän kiipesi lähtöruuduista 14 ja 17 kakkoseksi. Viimeksi Aragoniassa lähtöruutu 18 toi kuitenkin kilpailussa vain sijan seitsemän. Ero MM-sarjan kärkeen kasvoi, kun Bagnaia oli kakkonen.

”Tallikaveri Brad Binder otti Aragoniassa paalun ja ajoi voittoon. Miquel teki oman kilpailunsa tarpeettoman hankalaksi, kun hän lähti vasta ruudusta 18. Tämä on vaikea paikka, jota voimme vain yrittää parantaa. Minulla on jo pieni kyynel silmäkulmassani, sillä haluaisin kovasti, että taistelisimme mestaruudesta”, Beirer sanoo.

”Hänen kilpailusuorituksensa ovat upeita, mutta et vain voi yksinkertaisesti lähteä liian kaukaa takaa. Jos yhä haluamme taistella mestaruudesta, on pakko pystyä parempiin suorituksiin lauantaisin. Silloin hän pystyy kyllä ottamaan kärkipaikkoja. Se vaatii paljon töitä, mutta uskon, että se on tehtävissä”, Beirer uskoo.
 

Uusin numero