KTM Motorsport Finland julkisti kauden 2015 tiiminsä

Tiimissä kilpailevat Roni Nikander, Aleksi Jukola, Lari Jukola, Aki Manninen, Valtteri Malin, Toni Eriksson ja Sanna Kärkkäinen.

Motocrossin SM-kärkinimiin kiistatta kuuluva Lari Jukola on toipunut ennätysvauhdissa syksyisestä loukkaantumisestaan. Harjoittelu on jo kovassa vauhdissa, mutta päätähtäin on suunnattu motocrossin sijaan enduron puolelle.

– Hyvä ajotekniikka ja virheettömyys ovat Larin valttikortteja. Näiden lisäksi ajotyyli on jopa erikoisen rauhallinen motocrossiin poistamatta sitä faktaa, että vauhti riittää MX2-luokan kärkeen. Larin ominaisuudet kuljettajana sopivat täydellisesti enduroon ja uskomme,että kolmen vuoden tähtäimellä Lari niittää tulosta myös Suomen rajojen ulkopuolella.” Kuvailee KTM Nordicin Kimmo Hurri.

Larin isoveli Aleksi Jukola palaa KTM Motorsportin riveihin ja lähtee tavoittelemaan 350 EXC-F pyörällään A2-luokan Suomen mestaruutta.

Roni Nikander vaihtaa luokkaa ja työkaluna tullaan näkemään 300-kuutioinen 2-tahti. Nikanderin kilpailukalenteriin kuuluu A3-luokan SM-sarjan lisäksi Euroopan mestaruussarja.

Kauden päätavoitteisiin Nikanderilla kuuluu myös perinteikäs Päijänteen Ympäriajo. Vuoden 2013 Päitsin voittaja uskoo, että KTM 300 EXC on juuri oikea ase Päitsin voitosta ajettaessa.

Uutena nimenä
Valtteri Malin

Uutena nimenä KTM Motorsporin Finlandin riveissä tullaan näkemään jo entuudestaankin KTM-kuljettaja Valtteri Malin.

Tavoitteet asettuvat MX1-luokan SM-sarjaan sekä EMX250-luokan EM-sarjaan. Malinin vahvat loppukauden näytöt pistivät Hurrin silmään.

– Valtterilla on hurja potentiaali, näyttöjä vauhdista löytyy kansainväliselläkin tasolla sekä kuntopuoli on vahvassa kunnossa. Haluamme ehdottomasti olla tukemassa Valtterin uraa, sillä nuorella miehellä on selkeä ja määrätietoinen tavoite kohti kansainvälisiä areenoita.

Eriksson keskittyy
motocrossiin

Toni Erikssonin saaliina vuodelta 2013 oli viisi Suomen mestaruutta ja päättyneeltä kaudelta puolestaan kuusi SM-mitalia.

Tulevalla kaudella mies janoaa mestaruutta MX1-luokasta ehkä enemmän kuin koskaan.

Enduro siirtyy sivummalle, mutta Eriksson tullaan näkemään kauden aikana myös endurokilpailuissa.

Manniselle kelpaa
vain mestaruus

MX2-luokassa KTM Motorsportin kuljettajana mestaruutta tavoittelee Aki Manninen.

Menneellä kaudella todella niukasti mestaruuden hävinnyt Manninen on entistä motivoituneempi taistelemaan tittelin itselleen.

Sanna Kärkkäisen
katse maailmalla

Enduron EM-hopeamitalisti ja 6-kertainen motocrossin naisten luokan mestari Sanna Kärkkäinen jatkaa KTM Motorsport-tiimissä.

Kärkkäinen ajoi kuluneella kaudella itsensä endurossa miesten B-luokkaan tehden vakuuttavaa jälkeä myös CrossCountryn miesten B-luokassa.

Kaudella 2015 Kärkkäisen tavoitteena on ajaa enduron EM-sarja, taistella LadyCup-mestaruudesta, sekä ajaa mahdollisimman paljon kilpailuja miesten B-luokassa.

KTM Motorsport 2015:
Sanna Kärkkäinen, Lady Cup, 250 EXC-F
Toni Eriksson, MX1, KTM 450 SX-F
Valtteri Malin, MX1, KTM 350 SX-F
Aki Manninen, MX2, KTM 250 SX-F
Lari Jukola, U20, KTM 125 EXC
Aleksi Jukola, A2, KTM 350 EXC-F
Roni Nikander, A3, KTM 300 EXC
Mika Rajala, tiimin operatiivinen toiminta/kokki
 

Uusin numero