Viikonloppuna Espanjassa Cairoli voitti molemmat lähdöt, Herlings oli kummassakin toinen. Nyt on ajettu kuusi starttia MM-sarjaa, molemmilla on kolme voittoa ja kolme kakkossija, joten miehet jakavat MM-arjan kärkipaikan 141 pisteellä.
Ero kolmantena olevaan Kawasakin Clement Desalleen on jo nyt 38 pistettä.
”Tämä oli loistava viikonloppu. Etsimme edelleen nappisäätöjä pyörään ja olemme tehneet joitakin muutoksia. Ne toimivat viikonloppuna erinomaisesti. Ensimmäinen startti oli hankalampi, mutta toisessa pääsin hyvän lähdön ansiosta kontrolloimaan kilpailua”, Cairoli sanoi.
”Kauden ensimmäisissä kilpailuissa oli hankalampaa kuin nyt, olemme löytäneet hyviä asioita pyörään ja uuttakin on tulossa. Odotan todella paljon, että saamme pyörän vielä yhden pykälän paremmaksi.”
Herlings ei ollut viikonloppuunsa tyytyväinen tuplakakkossijasta huolimatta.
”Ei ollut lainkaan hyvä viikonloppu. Sain heikon lähdön avausstartissa, toisessa kaaduin jo avauskierroksella. Vaikka nousin kakkoseksi, ei ollut mahdollisuuksia tavoittaa enää Tonya. Menetän starteissa tällä hetkellä aivan liikaa aikaa, mutta onneksi pyörään on tulossa jotakin uutta parantamaan lähtöjä”, Herlings sanoi.
”Kilpailu on todella tiukkaa. On rankkaa, kun joutuu jokaisessa kilpailussa nousemaan takaa kohti kärkeä ja ohittelemaan. Meillä on onneksi loistava tiimi ja olen varma, että kaikki tekevät rajusti töitä asian eteen seuraavat viikot. Toivon todella, että saamme ongelman ratkaistua, mutta täyttä varmuutta siitä ei tietysti ole”, Herlings harmitteli.
MM-sarja jatkuu Italiassa kahden viikon kuluttua.