8 syyskuun, 2024
Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu tarjosi Suomen kesää kaikissa muodoissa. Imatralla on motoristien onneksi ajettu taas kilpaa vuodesta 2016 vaikka ennen sitä välissä ehti olla 30 hiljaista vuotta, jolloin Imatralla ei katuratakilpailuita järjestetty. KTM Nordic tarjosi onnekseni tänä vuonna mahdollisuutta osallistua näytösajoluonteiseen tapahtumaan, jossa 20 onnekasta Duke-kuljettajaa pääsi kutsuvieraana kiertämään Imatran legendaarista katurataa Vesa Kallion johtamana.
Kisaa edeltävällä viikolla ehdin jo liki neuroottisena tarkastella sadetutkia ja opiskeltuani lyhyen oppimäärän meteorologiaa, olin jo mielestäni lähes kyvykäs ennustamaan, että kisaviikonloppuna saattaisi sataa tai olla satamattakin. Matkamoottoripyöräily ei ole koskaan ollut suuri intohimoni, mutta ajattelin, että siirtyminen perjantaina pelipaikoille, kylpylähotelliyö ja lauantain ratakierros voisi olla matka-ajon arvoinen kokemus.
Perjantaina pakkailin reppua ja oikea operoitu polveni kolotti siihen malliin, että ennustin saderintaman olevan matkalla kohti pääkaupunkiseutua. Tästä motivoituneena pakkasin hankkimani vettä kestävän ajoasun reppuuni, koska epäilin ajamisen mielekkyyttä märässä nahkapuvussa. Muistini mukaan, läpimärkä nahkapuku myös kuivaa tovin, enkä halunnut lauantaina nivuset märkänä saapua tähän kesän päätapahtumaan. Onnekseni perjantain sade olikin vain lyhyt kuuro ja säilyin menomatkan Imatralle lähes kuivana.
Lauantaiaamu valkeni auringon paisteessa. Aamupäivän aikana kuitenkin oli jo taivaanrannassa nähtävissä sadealue ja sadetutkakin lupaili iltapäivälle sadekuuroa. Ennakkoon saamamme aikataulun mukaan KTM Duke -ratakierros oli tietenkin kellotettu juuri tuohon iltapäivälle, joten ilmassa oli suuren urheilujuhlan tunnun lisäksi orastava sade.
Imatran kisahan on kisaturistille kiva kokemus. Koko kaupunki hengittää moottoripyöräilyä ja samanhenkisiä ihmisiä on joka paikassa. Voin vain kuvitella, millainen tapahtuma ja tunnelma on ollut kultaisella -70 luvulla, jolloin vielä käteisrahassa oli virtaa, autot haisivat rehellisesti bensalle, treffit sovittiin kasvotusten ja kainaloissa oli karvat sukupuoleen katsomatta.
Lauantain sadetutka olikin hyvinkin tarkka ja saderintama pudotti oikein reilusti vettä juuri ennen kuin meidän oli määrä kurvata radalle. Ilmassa leijui jopa mahdollisuus, ettemme pääsisi ollenkaan tutustumaan rataan ja se tietysti olisi ollut sydäntä särkevä pettymys. Olin näet jo kuvitellut itseni Jarno Saarisen ja Teuvo Länsivuoren tapaan ajamassa vaijeri kireällä ja polvi maassa tuota legendaarista katurataa. Onneksemme pääsimme lopulta starttaamaan radalle, mutta koska rata oli aivan läpimärkä ja lätäköitä kuivattiin kuivauskalustolla, oli meidän ajettava possujunassa huru huru -ajoa radan ympäri. Tämä hidas kierros tietysti mahdollisti yleisölle vilkuttelun ja kytkimen lipsuttelun, jolla Duke saatiin kulkemaan takapyörällä yleisön iloksi, mutta polvi maassa ajelun sai unohtaa.
Sunnuntaina paluumatkalla tuli sitten reilummin vettä ja vedenpitävä asukin tuli tarpeeseen. Tämänkään kokemuksen jälkeen en löytänyt itsestäni matkamotoristia. Ajellessa pohdin, että ajaisin paljon mieluummin esimerkiksi Jyväskylään ja takaisin metsiä pitkin ja vielä talvella, kuin istuisin kesällä matkaa taittamassa moottoripyörällä. Duke tosin toimii matka-ajoonkin varsin hienosti venyvän moottorinsa ansiosta ja tämän lyhyen retken jälkeen oli kilometrejäkin sen verran taulussa, että ensihuoltoon oli varattava aika.
Ensihuollossa oleellisinta on vaihtaa öljyt ja öljysihti. Dukessa on ensiasennuksen erittäin tiukka sihti, joka kerää ensimetreillä irtoavat aarteet öljyn seasta ja jos ensihuollon ajaa reilusti pitkäksi, on riskinä tämän suodattimen tukkeutuminen. Mikäli näin pääsee tapahtumaan ja lamppu syttyy mittarissa, on peli silloin usein jo hävitty ja moottorille saa alkaa haaveilla uutta käyttötarkoitusta vaikka verkonpainona.
Reissun jälkeen pohdin, että vaikka Duke suoriutui kesäretkestä varsin mallikkaasti, on se kuitenkin tehty ajettavaksi täysin eri ympäristössä. Tällainen ympäristö voisi olla rauhallinen liikenteeltä suljettu pelialue. Mitenköhän leveään sladiin Duken automatiikka antaa pelin mennä, jos hieman pakottaisi kytkintä ja etujarrua härnäten? Tästä lisää seuraavassa julkaisussa.
Teksti ja kuvat: Petri Vänskä
