Krämerille pohjoismainen edustaja

Erikoismoottoripyörien valmistaja Krämer Motorcycles on saanut pohjoismaisen edustajan.

Krämer Motorcycles on suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi erikoismoottoripyörävalmistaja, jonka parhaiten tunnettu projekti lienee KTM:n RC 8C -ratatykin valmistaminen. Krämer kuitenkin valmistaa myös omia rataspesiaalejaan, joissa käytetään KTM-moottoreita.

KTM:n moottoreihin ei ole päädytty sattumalta. Yrityksen vuonna 2014 perustanut Markus Krämer työskenteli KTM:n palveluksessa useiden vuosien ajan. Ne Krämer yhdistää GP-runkoon, WP:n jousitukseen, Brembon jarurihin ja X-Trigin säädettäviin ohjauskolmioihin. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta malleissa käytetään Dymagin vanteita ja AiM-tiedonkeruuta. Huippumalli GP2-890RR:ää valmistetaan vain 125 kappaletta. Se eroaa muista esimerkiksi suoraan kilparadoilta peräisin olevan Mectronik-elektroniikkansa ansiosta.

Krämer on nyt saanut pohjoismaisen edustajan. Krämer Scandinavia sijaitsee Ruotsissa, Jonköpingistä hieman etelään olevassa Värnamossa, jossa esillä on koko Krämer-mallisto. Koeajoja on luvassa eri radoilla ympäri Pohjoismaita. Ensi kerttan Krämerit nähdään Suomessa Botniaringillä viikolla 21 – ota sosiaalisessa mediassa seurantaan @kramerscandinavia saadaksesi tietoa koeajotapahtumista.

Hinnat:
EVO2-690S 16 800 €
EVO2-690R 25 200 €
GP2-890R 33 690 €
GP2-890RR 44 000 €

Lisätietoja tarjoaa Krämer Scandinavia:

info@kramerscandinavia.se, puhelin +46706887184

https://www.kraemer-motorcycles.com/en/

Uusin numero