"Tiukasti on vuosi pyörähtänyt käyntiin. Loppuvuoden aikana tehdyt suunnitelmat ovat lähteneet toteutusvaiheeseen. SML:n valmennuksessa ennätysmäärä leirejä ja koulutuksia toteutuu talven ja alkukevään aikana, huhtikuun puoliväliin mennessä 47 leiripäivää ja noin 10-15 koulutuspäivää.
Tammikuun aikana on jo ollut lajiryhmien kokousviikonloppu, missä valmennukseen liittyen käytiin läpi vuoden 2014 toimintasuunnitelma sekä kerättiin jo tuleviakin vuosia silmällä pitäen lajiryhmien sekä hallituksen jäsenten esityksiä budjetin käyttöön niin maajoukkueiden, valmennusryhmien kuin kerho- ja aluevalmennuksen sekä kansallisen valmennuksen toteuttamiseksi.
Motocross-valmennusryhmien leiri oli viime viikonloppuna Vierumäellä ja seuraavana vuorossa on snowcross-leiri Alavudella, mikä osuu samaan aikaan MP-näyttelyn kanssa.
Talven ja kevään Espanjan, Italian ja Belgian enduro- sekä motocrossleirit ovat järjestelyiltään melko pitkällä. Helmikuussa Viron Adrenalin Arenalla järjestettävien motocrossleirien asiat on saatu sovittua sekä Viron yhteyshenkilön että valmentajiemme kanssa siihen pisteeseen, että leirin perustiedot on saatu tiedotettua ja ilmoittautuminen avattua. Puhelin ja sähköposti ovat olleet reilusti kuormitettuna järjestelyjä tehdessä niin aikataulujen, sisältöjen, tila-, matka- ja majoitusvarausten kuin tiedottamisen osaltakin.
Nuorten valmentamista on suunniteltu laajennettavan harjoittelun ulkopuolellekin. Kevään aikana on tavoitteena järjestää ainakin trialissa, speedwayssa ja road racingissa avointen lajikohtaisten valmennusleirien yhteyteen harjoittelun rinnalle normaalia reilummin tilaa lajeihin olennaisesti kuuluvien asioiden kouluttamiselle. Aiheita voivat olla mm. sääntö- ja pyörien/kelkkojen tekniikkakoulutus, tietoa kansallisista ja kansainvälisistä kilpailusarjoista, ajotekniset teoria-asiat, yhteistyökumppanit ja markkinointi jne. Aiheet ovat tällä hetkellä SML:n luottamushenkilöiden pohdittavana ja saadun palautteen perusteella aletaan rakentamaan lajikohtaisia koulutussisältöjä.
UEM järjestää helmikuussa ensimmäistä kertaa valmennusseminaarin lajiliitoille ja odotukseni siitä ovat toiveikkaat. Lajiemme kansainvälinen yhteistyö valmennuksen osalta on pääasiassa toiminut yksilöiden välillä, mutta vähitellen myös UEM ja FIM ovat lisänneet kansainvälistä valmennustoimintaa. Näen paljon mahdollisuuksia kehittää kansallista valmennusta laajemmaksi, kun kansainvälinen valmennusyhteistyö yleistyy yksilöiden yhteydenpidon tavoin järjestöjen kautta toimivaksi.
Samoin Suomessa on kehittynyt ajatuksia laajemman kerho- ja aluevalmennustoiminnan kehittämiseksi ja sitä aletaan työstää moottorikerhojen kanssa helmi-maaliskuussa. Ison mittakaavan muutokset vievät pitkän ajan, mutta yksittäisten toteutusmallien avulla uskon laajemmalla valmennustoiminnalla olevan mahdollisuuden saada jalansijaa muutamien vuosien aikana. Tähän liittyy olennaisesti kerhovalmentajien kouluttaminen, mikä jatkuu maaliskuussa Vierumäellä."