Korpiaho kiilasi IDM-testien TOP10-listalle. Samaan aikaan radalla ajoivat testejä myös Saksan IDM-luokan kärkikuljettajat, joten suomalaiskaksikko sai hyvän käsityksen tämänhetkisestä vauhdistaan. Vuoden tauon jälkeen radalle palannut Korpiaho sijoittui IDM-luokan kuljettajien listalla kymmenenneksi jääden kärjestä vain vajaan sekunnin. Kuparinen haki tuntumaa superbikepyörään nyt ensimmäistä kertaa, sillä vielä viime kaudella alla oli 125-luokan pyörä.
Tallipäällikkö Esko Kuparinen oli varsin tyytyväinen testeihin.
– Pari sekuntia heikommat kierrosajatkin olisivat tässä vaiheessa olleet aivan riittävät, joten molemmat kuljettajat yllättivät positiivisesti. Myös pyörät toimivat moitteetta ja vain jousituksiin tehtiin pieniä säätöjä testipäivien aikana, kertoo Kuparinen.
Eeki Kuparinen totutteli superbiken vaatimiin terävämpiin ajolinjoihin ja sai neuvoja kokeneelta Korpiaholta.
– Ajolinjat pitää saada vielä kulmikkaammiksi ja pyörä nopeammin pystyyn ulostuloissa, jotta pääsee avaamaan suorille paremmin, sanoo Eeki Kuparinen.
– Rata on tuttu IDM-kisoista, joten sikäli tänne oli helppo tulla ajamaan. Superbikellä ajaessa eturengas oli suurimman osan matkasta ilmassa ja se näyttikin kestävän hyvin, takarengasta sen sijaan sai vaihtaa kuin satapiikissä tulppaa, veisteli Eeki onnistuneiden testien jälkeen.
Huippuvauhtiin yltänyt Erkka Korpiaho löysi omasta suorituksestaan vielä parannettavaa.
– Jousitus oli nopealle radalle liian löysä, sillä jarrutustyylini on erittäin rankka ja keula painui liian syvälle, sanoi Korpiaho. Hänen mukaansa Lausitzissa on neljä pitkää suoraa, joilla kaikilla ajetaan kovempaa kuin yhdelläkään Suomen radalla.
– Tein myös nopeimmilla kierroksilla selviä ajovirheitä, ilman niitä aika olisi parantunut ainakin puoli sekuntia, lupasi Korpiaho. Puolen sekunnin parannus olisi tarkoittanut viidettä sijaa IDM-kärkikuljettajien listalla.
SM-sarjaan valmistautuvat kuljettajat jatkavat testejä kotimaan radoilla heti säiden salliessa.