Moottoripyörien jääradan SM-kausi käynnistyi todella kovatasoisena Seinäjoella, kun A450-luokan kuljettajilla oli tileillään yhteensä useita kymmeniä SM-mitaleja. Tiukan kamppailun jälkeen voiton otti Mika Kallio. A250-luokassa juhli tulokaskuljettaja Viktor Leppälä ja juniorit vei Aatos Pirttinen.
A450-luokan ensimmäisen lähdön voitti Mikkelin Moottorikerhon Lasse Kurvinen niukalla erolla hallitsevaan Suomen mestariin, kilpailun isäntäseura Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden (ASMP) Ossi Rantalaan. Toisessa lähdössä Kurvinen jäi neljänneksi, kun puolestaan avauslähdössä neljänneksi sijoittunut ratamoottoripyöräilyn MM-mitalisti Mika Kallio puristi tasaisen kamppailun jälkeen kakkoslähdön ja yhteistulosten voittoon. Valkeakosken Moottorikerhon kuljettajan kannassa toisen lähdön kakkospaikan otti, alussa johtanut Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takala, joka nousi yhteistuloksissa neljänneksi. Kurvinen oli tasapisteissä Kallion kanssa päivän kakkonen. Kummassakin lähdössä kolmanneksi sijoittunut ASMP:n Mikko Koskinen oli yhteistuloksissa kolmas ja Rantala viides.
– Päivän alussa oli vähän vaikeaa. Ensimmäiset lähdöt eivät tuntuneet siltä kuin normaalisti olisi pitänyt. Oli jossain määrin hakusessa homma. Lähti sitten paranemaan. Jotenkin ehkä jäänpintakin muuttui, oli parempi, vaikka tuli tietenkin röykkyä ja muuta. Kova oli osallistujalista ja oli kymmeniä Suomen mestaruuksia mukana. Oli hienot kisat ja oli hauska tulla taas viivalle. Viime talvi jäi minulta väliin muiden kiireiden takia, Seinäjoella A450- ja A250-luokassa kilpaillut Kallio kertoi.
A250-luokassa nähtiin tulokaskuljettaja Viktor Leppälän esiinmarssi, sillä Helsingin Moottorikerhon nuorukainen voitti kummatkin lähdöt Kyrkösjärven jäällä. Ensimmäisessä lähdössä toiseksi sijoittunut, viime kauden SM-pronssimitalisti, Turun Moottorikerhon Arthon Alanne oli nyt yhteistuloksissa neljäs. Jälkimmäisessä lähdössä toiseksi ajanut Mika Kallio otti yhteistuloksissa kakkospaikan ennen ASMP:n Ossi Ojalaa. Hallitseva Suomen mestari Ossi Rantala oli päivän vitonen.
– Tuli tosi hyvät fiilikset voittaa Kallio, Leppälä totesi iloisena palkintojenjaossa.
Junioreiden SM-avauksen vei nimiinsä Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Aatos Pirttinen, joka voitti molemmat lähdöt. Toinen oli Sipoon Moottorikerhon Eetu Aronen ja kolmas Saarijärven Moottoripyöräurheilijoiden Toivo Kaskismaa. Keski-Suomen Moottorikerhon Miro Lehtonen keräsi neljänneksi eniten pisteitä. Imatran Moottorikerhon Lenni Kuukka oli viides.
Suomen Cupia ja kansallisia startteja
Päivän muissa luokissa ajettiin vain yksi finaalilähtö. Suomen Cup -luokista 125-luokan kärkikolmikon muodostivat Varkaus Racing Teamin (VRT) Juho Mähönen, Helsingin Moottorikerhon Mauno Keskikallio sekä Warkauden Moottoripyöräurheilijoiden Niko Pekkonen ja Master-luokassa VRT:n Antti Pekkonen, Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Janne Rantala sekä Forssan Moottoriseuran Raimo Mononen.
Kansallisista luokista B450-luokan voitti Oriveden Moottorikerhon Miika Tourunen perässään Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhon Veeti Vähämaa ja Jalasjärven Moottorikerho / UA:n (JaMoKe/UA) Olli Mäkelä. B250-luokan ykköseksi ajoi Keski-Suomen Moottorikerhon Joona Huttunen. Saarijärven Moottoripyöräurheilijoiden Toivo Kaskismaa oli toinen ja JaMoKe/UA:n Olli Mäkelä kolmas.
Oriveden Moottorikerho järjestää seuraavan SM-osakilpailun sunnuntaina 25. helmikuuta.
Live-stream YouTubessa
Lauantain kilpailutapahtumien suoran lähetyksen videotaltiointi on katsottavissa MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
https://www.youtube.com/live/pSyY2RnZL4s?si=sRqkq4KZY-iXQLmB
—
Tulokset
SML SM-Jäärata, 1/3-osakilpailu, Seinäjoki, la 10.2.2024
– SM: A450, A250, Junior.
– Suomen Cup: 125, Master.
– Kansallinen: B450, B250.
A450, yhteispisteet:
1. Mika Kallio, ValkMK, KTM, 23 pistettä
2. Lasse Kurvinen, MMK, KTM, 23p.
3. Mikko Koskinen, ASMP, Yamaha, 20p.
4. Vertti Takala, ÄMK, KTM, 18p.
5. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 18p.
A250, yhteispisteet:
1. Viktor Leppälä, HMK, KTM, 30p.
2. Mika Kallio, ValkMK, KTM, 22p.
3. Ossi Ojala, ASMP, Honda, 18p.
4. Arthon Alanne, TMK, Honda, 17p.
5. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 14p.
Junior, yhteispisteet:
1. Aatos Pirttinen, JaMoKe / UA, KTM, 30p.
2. Eetu Aronen, SiMK, Husqvarna, 24p.
3. Toivo Kaskismaa, SaarMPU, KTM, 18p.
4. Miro Lehtonen, K-SMK, GasGas, 16p.
5. Lenni Kuukka, IMK, KTM, 14p.
125, finaali:
1. Juho Mähönen, VRT, KTM, 7:21.039
2. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, +0.416
3. Niko Pekkonen, WarkMPU, Husqvarna, +2.870
4. Juuso Tani, KMC, KTM, +9.312
5. Isac Krohn, J-PMK, KTM, +13.606
Master, finaali:
1. Antti Pekkonen, VRT, KTM, 7:16.731
2. Janne Rantala, ASMP, KTM, +0.350
3. Raimo Mononen, FMS, Yamaha, +14.239
4. Peter Lillkvist, J-PMK, KTM, +32.362
B450, finaali:
1. Miika Tourunen, OrMK, Husqvarna, 7:14.126
2. Veeti Vähämaa, E-PMMK, Honda, +0.212
3. Olli Mäkelä, JaMoKe/UA, Yamaha, +2.432
4. Niklas Riikonen, KPMK, KTM, +3.201
5. Jasper Rantala, VRT, KTM, +7.644
B250, finaali:
1. Joona Huttunen, K-SMK, Husqvarna, 7:18.247
2. Toivo Kaskismaa, SaarMPU, Husqvarna, +5.455
3. Olli Mäkelä, JaMoKe/UA, Yamaha, +7.510
4. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, +11.612
5. Isac Krohn, J-PMK, KTM, +14.295
Teksti: SML SM-Jäärata Seinäjoki -tiedotus, kuva: Tuomas Tenho