Viljakaisen huoltoporukka ehti kiiruhtaa jo lauantain loppucrossia varten huoltopaikalle, joka sijaitsi aivan loppucrossiradan läheisyydessä. Huoltomiesten ollessa jo paikan päällä, heille selvisi, että loppucrossi oli peruttu poliisin toimesta turvallisuuten vedoten. Jotain oli tapahtunut edellisenä yönä, huhujen mukaan huumejengit olivat ammuskelleet toisiaan. Viljakainen ei hätkähtänyt tapahtunutta, onhan hän kuitenkin kasvanut ja elänyt Suomen Chigagossa.
Kisasta jäivät voimaan viiden ensimmäisen päivän tulokset ja palkintoseremonioiden jälkeen porukat valmistautuivat kotimatkalle.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päättää erikoistoimittajamme raporttinsa Meksikon Moreliasta.