– Heti aamusta alkaen ajaminen tuntui jotenkin todella vaikealle. Välillä tuntui, että sujui ihan hyvin, mutta sitten taas jäin jurraamaan paikoilleen.
– Kropan kanssa tuli ongelmia, kun toisen kierroksen siirtymän lopussa sain iskun selkääni, joka sitten herkistyi melkoisen kipeäksi viimeiselle kierrokselle. Lisää vastoinkäymisiä tuli, kun kaatuessa ohut kanto meni polvituen ja polven väliin. Mielessä kävi jo, että nyt hajosi polvi.
Kärkkäinen piti reitistä.
– Reitti oli muuten ihan mukava, pitkä siirtymä tosin ei ollut niin mieleistä, mutta tulipahan ainakin reilusti ajoa!
Loppusijoitus Kärkkäisellä oli B1-luokassa 17.
– Nyt tarvitsen vain reilusti lisää treeniä spoorissa, että saisin varmuutta lisää. Seuraava kilpailu on reilun viikon päästä Lady Cupin avaus Numibia Snow Endurossa ja sitä ennen toivottavasti myös paranen flunssasta, joka iski heti kilpailun jälkeen.