GT-varustelu tekee kolmipyöräisestä Yamaha Nikenistä monipuolisemman matkakaverin, joka silti viihtyy mutkateillä yhtä hyvin kuin perusmallikin.
(kaikki kuvat: J-P Purtilo)
Yamaha Niken on outolintu prätkämarkkinoilla. Kahdella eturenkaalla on rationaalisesti arvioiden selkeät edut – erityisesti parempi pito kaarteissa ja jarrutuksissa – verrattuna perinteisiin kaksipyöräisiin, mutta silti Niken joutuu yhä perustelemaan olemassaoloaan. Ja Yamahan historiaan palaamalla voidaan todeta, että tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun Yamaha ”keksii uudelleen” moottoripyörän keularakenteen. Vajaat 30 vuotta sitten yhtä paljon hämmästystä herätti GTS1000, jossa käytettiin James Parkerin suunnittelemaa napaohjausta. Pyörän elinkaari jäi erikoisuutensa takia lyhyeksi, siitä huolimatta että keularakenne toimi hyvin ja että teoriassa napaohjaus on paljon järkevämpi kuin nykyisin lähes yksinvaltias teleskooppirakenne. Maaima ei silloin ollut valmis Yamahan uuteen keksintöön, ja niinpä kehitystyö on keskittynyt teleskooppikeulojen parantamiseen.
Yamahan suunnittelijoilla on jopa perverssi kiintymys kolmipyöräisiin, mikä on nähty useana kolmipyöräisten ajoneuvojen konseptimallina viime vuosien aikana. Niken eroaa muistan konseptimalleista siinä, että se on päässyt sarjatuotantoon asti. GT-versio on saanut perusmalliin verrattuna 25 litran sivulaukut, leveämmän ja korkeamman tuulilasin, mukavuusistuimet sekä kuljettajalle että matkustajalle, lämpökahvat, keskiseisontatuen sekä matkustajalle integroidut kahvat. Lisähintaa GT-varustelu tuo 1544 euroa.
Yleisin harhaluulo Nikenistä on, että kolmipyöräisyytensä ansiosta se pysyisi pystyssä itsestään. Näin ei ole, vaan Yamaha on halunnut tarkoituksella tehdä siitä moottoripyörämäisen ja moottoripyöräkortilla ajettavan ajoneuvon. Pysähdyttäessä on siis jalat laskettava maahan ja parkkeeratessa käytettävä sivu- tai keskiseisontatukea. Raideleveys on 410 milliä, eli viisi senttiä kapeampi kuin kolmipyöräiseksi luokiteltavien ajoneuvojen alaraja. Ackermann-keularakenne sallii 45 asteen kallistuksen. Ainakaan koeajossa limiitti ei tullut kertaakaan vastaan. Niken eteni kuin raiteilla kaikki mutkat, vaikka alla olisi ollut epätasaisuuksia tai jopa vähän irtosoraa. Soralla Nikenillä ajamista voi verrata takavetoiseen Escorttiin, keulassa on hyvä pito ja ohjattavuus, mutta perää pystyy heittelemään luistoon miten haluaa.
GT-varustelu sopii Nikeniin kuin nenä päähän. Koeajon perusteella GT-versio on paljon monipuolisempi pyörä, mutta ei silti yhtään tylsempi kuin perusmallin Niken. Lisää Niken GT:n ominaisuuksista seuraavassa Bike-lehdessä.
Lue koko koeajoraportti Biken seuraavasta numerosta 6/2020, joka ilmestyy kesäkuussa.
Moottori: kolmisylinterinen rivimoottori, 847cc
Teho: 115 hv / 10 000 r/min
Vääntö: 87,5 Nm / 8500 r/min
Voimansiirto: yhdistelmäluistokytkin, 6 vaihdetta, ketjuveto
Akseliväli: 1510 mm
Istuinkorkeus: 820 mm
Polttoainesäiliö: 18 litraa
Paino tankattuna: 267 kg
Hinta: 21 689 €