Sivulaukkujen ja pienen tuulilasin lisäys ei vie MT-10 SP:n hauskuudesta piiruakaan pois, mutta Yamahasta tulee paljon monikäyttöisempi ja ”järkevämpi”.
Yamaha on ottanut lähtökohdaksi Öhlinsin jousituksella varustetun MT-mallisarjan huippumallin, MT-10 SP:n, ja lisännyt siihen siron tuulilasin ja kevyet sivulaukut. Varustepaketti kantaa nimeä Touring Pack ja se muokkaa SP:stä kokonaan uuden, paljon monipuolisemman kulkuvälineen.
Parasta Yamahassa ovat ehdottomasti moottori ja alusta. Öhlinsin jousituksesta puhuttaessa sana ”taikamatto” alkaa olla jo loppuun kulutettu, mutta se kuvaa kaikkein parhaiten ajotuntumaa. Mitä kovempi vauhti, sen paremmin etu- ja takapään Öhlärit tasoittavat epätasaisuudet. Aivan kuin tien ja pyörän välissä olisi ilmatyyny, joka vaimentaa epätasaisuudet lähes kokonaan. Semi-aktiivinen jousitus haistelee ajettavan alustan sekä kuljettajan ajotyylin yhdistelmää ja säätää vaimennukset reaaliaikaisesti kohdalleen. Käytössä olevat 160 hevosvoimaa on joka tilanteeseen riittävä määrä. Voimantuotto on lineaarista, kuminauhamaista, yllätyksetöntä ja silti teho on koko ajan läsnä. Kun moottori lisäksi vetää puhtaasti kuutosvaihteella jo viidenkympin nopeudesta eli lähes tyhjäkäynniltä lähtien, niin moottori ansaitsee kehut sekä voimantuotostaan että käyttöalueensa laajuudesta.
Ykkösvaihteella MT-10 kiihtyy 135 kilometrin tuntinopeuteen asti. Kuutosvaihteella satasen nopeudessa on 4200 kierrosta, eli välitykset ovat melko tiheät. Siihen liittyy Yamahan suurin kompastuskivi, sillä ainakin osittain tiheistä välityksistä johtuen polttoaineenkulutus on häiritsevän suurta. Ja ennen kuin joku ehtii sanoa että ”moottoripyöräilyssä bensiini ei ole suurin kulu” tai ”kaikki se kuluu mitä sinne tankkiin laittaa”, niin todetaan että kyse ei niinkään ole kustannuksista vaan toimintamatkasta tankillisella. Matka-ajopainotteisessa koeajossa keskikulutus nousi yli kuuden ja puolen litran, mikä tarkoittaa että piripintaan tankattu polttoainesäiliö on ajettu kuivaksi 250 kilometrin matkalla. Käytännössä on tankattava jo 200 kilometrin kohdalla, jos huoltoasema osuu kohdalle. Touring-lisänimen katteeksi toivoisi 3-5 litraa isompaa tankkia, tai mieluummin litran tai puolitoista pienempää kulutusta.
Yamahan koeajoartikkeli kokonaisuudessaan luettavissa MP Maailman numerosta 10/2018. Myynnissä 22.11.2018 alkaen.
Yamaha MT-10 SP Touring Pack
MOOTTORI
nestejäähdytteinen, nelisylinterinen rivimoottori, 4 venttiiliä/sylinteri, märkä monilevyinen kytkin / luistokytkin, 6 vaihdetta, ketjuveto
Iskutilavuus 998 cm³
Suurin teho 118 kW (160 hv) / 11 500 r/min
Suurin vääntö 111 Nm / 9000 r/min
Akseliväli 1400 mm
Istuinkorkeus 825 mm
Paino tankattuna 210 kg (ilman Touring Pack -pakettia)
Polttoainesäiliö 17 litraa.
Hinta Hinta: 23 763 € (MT-10SP 22 613 €, Touring Pack 1150 €)