Uusi 1050XT V-Strom on ominaisuuksiltaan äärimmäisen tasainen. Ominaisuuksien suhde hintaan on parasta, mitä markkinoilla on tällä hetkellä tarjota.
Kuvat: Jukka-Pekka Purtilo
Koeajoon saimme pinnavanteisen XT-mallin, jossa 1800 euron lisähinnan vastineeksi varustetasoa on nostettu selvästi perusmalliin nähden. Lisähintaan saa pinnavanteiden lisäksi säädettävän tuulilasin sekä 6-akselisen ajohallintayksikön mahdollistamat elektroniset lisävarusteet. Listalle kuuluvat mm. vakionopeussäädin, kaarre-ABS-jarrut, mäkilähtöavustin sekä kuorman määrän huomioiva yhdistelmäjarrujärjestelmä. Myös kuljettajan valittavissa olevat ajomoodit ja luistonesto kuuluvat vakiovarustukseen.
Isoa V-Stromia arvioidessa pitää koko ajan muistaa, että hinnallaan se kilpailee lähinnä 800-900 -kuutioisten kilpailijoiden kanssa samassa luokassa. V-Stromin perusmalli on hinnaltaan jopa aavistuksen edullisempi kuin esimerkiksi BMW F850GS tai Triumph Tiger 900 GT perusvarustuksilla. Moottorin iskutilavuuden ja tehon puolesta lähin kilpailija taas on Hondan CRF 1100 Africa Twin, joka on nelisen tonnia Suzukia kalliimpi. Suzuki ei ole lähtenyt monen muun valmistajan tapaan mukaan tehokilpailuun, vaan on keskittynyt hiomaan käytännön ominaisuuksista pienimpiäkin särmiä pois. Käytännön ajotilanteisiin tehoa on silti vähintäänkin riittävästi.
Moottori on paitsi päivitetty Euro 5 -vaatimusten mukaiseksi, myös kasvanut huipputeholtaan. Ala- ja keskikierroksilla pontevalta tuntuva moottori on saanut seitsemän lisähevosvoimaa. Huomionarvoista on, että sekä huipputehon että -väännön kierrosluvut ovat samalla kasvaneet, eli urheilullista luonnetta on tullut lisää. Silti tuntuu, että alakierroksilla mitään ei ole menetetty, siellä voimaa on aivan tarpeeksi tarjolla.
Isoksi V2-moottoriksi Suzukin voimanlähde toimii harvinaisen nöyrästi. Normaalissa arkiajossa kierrokset pysyvät koko ajan helposti 3000-4000 tuntumassa. Lisää suorituskykyä ja hauskuutta tulee kierrosten kasvaessa, joskaan vääntöhuipun (6000 r/min) jälkeen ei mitään veretseisauttavaa tehopiikkiä ilmene. Moottorin luonne on rakennettu sellaiseksi, että tahattomasti se ei karkaile kierrosluvunrajoittimelle.
Ohjaamon ergonomia on hyvässä kunnossa. Suzuki on onnistunut suunnittelemaan kaikkien toimintojen hallinnan vain muutamalla ohjaustankoon sijoitetulla napilla ilman monimutkaisia valikkojärjestelmiä. Kilpailijoiden kannattaisi ottaa oppia tästä. Mittaristojen kehitys kulkee kovaa tahtia eteenpäin ja Suzukin uusi lcd-näyttö asettuu sinne keskitasolle. Ei suuria puutteita mutta ei mitään mullistavaakaan. Näytön kontrasti on hieman sumea ja pienimpiä numeroita saa tiirailla nopeaa silmäystä pidempään. Kierrosluku- vaihde ja nopeusnäytöt ovat riittävän suurikokoisia. Satula tuntuu suhteellisen mukavalta, mutta pidemmillä ajorupeamilla testikuskin istumalihaksia alkoi silti puuduttaa. Lisäksi matkustajan satulan etuosan viiste osuu erikoisesti kuljettajan pakaroihin niin, että tuntuu kuin Black Horset olisivat vähän puolitangossa ja kuminauha kiristäisi ikävästi.
Lue koko laaja koeajoartikkeli V-Stromista, jossa ei ärsytä käytännössä mikään asia, Biken painetusta lehdestä kesäkuussa. Biken kesäkuun lehti (6/2020) ilmestyy 11. kesäkuuta.
Moottori: V2, sylinterien välinen kulma 90 astetta, 1037cc
Suurin teho: 107 hv / 8500 r/min
Suurin vääntö: 100 Nm / 6000 r/min
Akseliväli 1555 mm
Istuinkorkeus 850 mm
Paino tankattuna 247 kg
Polttoainesäiliö 20 litraa.
Takuu 2 vuotta
Hinta: 18 490 €