Kahtena edellisenä vuonna Atlaksella muihin nähden toiselta planeetalta ollut KTM-kuljettaja Blazusiak käynnisti kauden vakuuttavasti maksimipisteillä kuukausi sitten Liverpoolissa.
Tahti vaikutti Lodzissakin lupaavalta, kun kotiyleisön suursuosikki poimi heti kättelyssä bonuspisteet Superpole -aika-ajokisasta.
Varsinaisissa kisaerissä Blazusiak ylsi omalle tasolleen kuitenkin vasta kolmannessa ja samalla viimeisessä, jonka hän vei nimiinsä.
Blazusiak juuttui kahdessa ensimmäisessä erässä ruuhkaan kuitaten tililleen sijat 4 ja 8.
Knight tuuletti avauserän voittoa Shercon puikoissa. Toisen erän nappasi nimiinsä puolestaan espanjalainen Husaberg-kuljettaja Daniel Gibert. Knight ajoi toisessa erässä kuudenneksi ja kolmannessa kahinassa kakkoseksi.
Knight kuittasi Puolasta kisan voittoon oikeuttaneet 48 pistettä. Blazusiak sijoittui toiseksi neljä pistettä laihemmalla saldolla. Gibert täydensi podiumkolmikon pistein 39.
Blazusiak on kasannut Liverpoolista ja Lodzista plakkariinsa yhteensä 107 pistettä, jotka takaavat hänelle MM-johdon. Knight tulee toisena ja Gibert kolmantena pistein 93 sekä 80.
Hallisarjan seuraavat osakilpailut ajetaan viikon välein Etelä-Amerikassa. Kiertue käynnistyy 18. tammikuuta Brasilian Belo Horizontessa, josta siirrytään nopealla aikataululla Meksikon Guadalajaraan.
Kauden kaksi viimeistä osakilpailua sijoittuvat Espanjaan ja Ranskaan. Kisaintinä toimivat Barcelona ja Tours.
Täydelliset tulokset:
http://www.moto-live.info/