16. kertaa Imatralla ajetussa minimotokilpailussa kisattiin viidessä eri luokassa, joihin otti osaa yhteensä 33 kilpailijaa.
MiniGP-luokan SM-pistejohdossa oleva Rico Salmela kisasi viikonloppuna Italian sarjan kilpailussa, joten hän joutui jättämään Imatran osakilpailun väliin. Päivän nimi olikin kotiradallaan kisannut Imatran Moottorikerhon Lenni Klemetti, joka nappasi voitot molemmista eristä. Kotiyleisön riemuksi Klemetin seurakaverit Arttu Matikainen ja Akseli Putkonen tekivät seuraa podiumulle, kun Matikainen nappasi kaksi kakkossijaa ja Putkonen kaasutteli kahdesti kolmanneksi.
Myös MiniMoto Junior -luokassa voittoon kiisi paikallisen kerhon kuljettaja, kun Domi Pekkanen piti nopeinta kyytiä molemmissa erissä. Pekkasen seurakaveri Sulo Kallio ajoi ensimmäisen erän toiseksi ja toisen erän kolmanneksi. HelRC:n Valter Piccardi puolestaan nappasi sijat kolme ja kaksi.
WCRC:n Kari Hjerp otti tuplat MiniSupermoto-luokasta HMK:n Pertti Lasalan sijoittuessa ensimmäisen erän toiseksi ja IMK:n Jarno Haaparannan kolmanneksi. Toisessa erässä Haaparanta paransi yhdellä sijalla ja HMK:n Kimmo Kalliojärvi kaasutteli kolmanneksi.
Turun Moottorikerhon Marko Vatanen ajoi toiseksi Minisupermoto Stock -luokan toisessa lähdössä. Kuva: Jani ”Jallu” Anttila
MiniSupermoto Stock -luokka oli TMK:n Valter Patrosen dominointia. Ensimmäisen erän toinen sija meni Kari Hjerpille ja toisessa erässä toiseksi vauhdikkain oli TMK:n Marko Vatanen. HMK:n Pertti Lasala sijoittui molemmissa erissä kolmanneksi.
Minisupermoto Sport -luokassa HyMK:n Samuli Räsänen oli ainoa kilpailija.
MiniGP lähtö 1
MiniGP lähtö 2
Minimoto Junior lähtö 1
Minimoto Junior lähtö 2
MiniSupermoto Open lähtö 1
MiniSupermoto Open lähtö 2
MiniSupermoto Stock lähtö 1
Minisupermoto Stock lähtö 2