Klem suvereeni Turun SM-supermotossa

– On todella kiva välillä voittaa. Varsinkin, kun minulla on ollut jonkin verran epäonnea. Kauden avauskilpailussa pyöräni takarengas kului liikaa ja sijoitukseni jäivät huonoiksi. Ehkä kurssi kääntyy tästä, Klem toivoi.

– Ensimmäinen erä oli siinä mielessä helpompi, että vein startin nimiini ja pääsin nopeasti karkuun muilta. Toisessa startissa isäntäseuran Miska Aaltonen oli nopeampi. Katselin hänen ajoaan pari kierrosta, minkä jälkeen pääsin hänestä ohi. Sitten kaikki jäivätkin jo minulle.

Yhteistuloksissa toiseksi ajoi Helsingin Moottorikerhon Jan Forsten ja kolmanneksi Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen. Turun Moottorikerhon takavuosien motocrosshuippu Miska Aaltonen ajoi uransa parhaan supermoton eräsijoituksen oltuaan toisessa startissa kolmas. Yhteistuloksissa Aaltonen otti nelostilan ennen Kouvolan Tomi Kokkoa.

ATV-luokan SM-osakilpailuun otti osaa vain neljä kilpailijaa, joista voittajaksi selviytyi Karhulan Timo Lehto. Yhteistulosten toiseksi ajoi Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhon Jaakko Mäkynen ja kolmanneksi Karhulan Jani Väisänen.

Soolopyörien kansallisessa open-luokassa voittajaksi ajoi niin ikään Karhulan Moottorikerhoa edustava Jani Lamminen.

SM-kausi jatkuu 11. kesäkuuta Kouvolassa.

Tulokset:

S1-luokka, yhteistulos:
1. Toni Klem, Karmk, Husqvarna, 50 pistettä
2. Jan Forsten, HMK, Kawasaki, 40p.
3. Kalle Toronen, KarMK, Husqvarna, 36p.
4. Miska Aaltonen, TMK, Husqvarna, 36p.
5. Tomi Kokko, KMC, Kawasaki, 32p.

ATV-luokka, yhteistulos:
1. Timo Lehto, KarMK, Yamaha, 50p.
2. Jaakko Mäkynen, E-PMMK, Suzuki, 44p.
3. Jani Väisänen, KarMK, Honda, 40p.
4. Veli-Pekka Hunnakko, A-SMP, Honda, 18p.

Open-luokka, yhteistulos:
1. Jani Lamminen, KarMK, Kawasaki, 47p.
2. Christian Westeråker, BDR, Suzuki, 40p.
3. Teemu Ojala, HamSMK, KTM, 38p.
4. Ville Valssi, BDR, Husqvarna, 38p.
5. Timo Nenonen, HMK, Husqvarna, 34p.

Uusin numero