Siitä vastasi AirAsia-SIC-Ajo -tiimin punavalkoisella KTM:n tehdaspyörällä todellista läpimurtokauttaan puhkova malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin, joka latasi aika-ajon toiseksi kovimman ajan 1.52,428.
– Olen erityisen ilahtunut siitä, että Khairuddin on ajanut koko viikonvaihteen niin tasaisesti ja varmasti. Hänellä on kova luottamus pyörään, vahvisti tallipäällikkö Ajo.
Eturivin starttipaikka ja toinen lähtöruutu on 38 GP:tä ajaneen Khairuddinin uran toistaiseksi paras. Hän teki sillä samalla myös malesialaista rr-historiaa. MM-pisteissä yhdeksäntenä oleva Khairuddin oli sijoittunut tätä ennen aika-ajossa parhaimmillaan viidenneksi kuukausi sitten Estorilissa ajetussa Portugalin osakilpailussa.
– Tämä oli aivan fantastinen sijoitus. Koko viikonvaihde on kulkenut hyvin ja tiimini on tehnyt taas hienoa työtä. Osasin odottaa jo aamun harjoituksen perusteella paljon aika-ajolta, iloitsi Khairuddin.
Khairuddinin uran toistaiseksi paras GP-sijoitus on neljäs. Sekin on perua Portugalista.
– Tavoitteeni on tietenkin parantaa tuota sijoitusta yltämällä podiumille. Kilpailusta on luvassa kuitenkin äärimmäisen kova, sillä tässä luokassa on mukana siksi paljon todella nopeita kuljettajia. Pyrin säilyttämään rauhallisuuden ja nauttimaan sunnuntain kilpailusta, suunnittelee Khairuddin.
MM-kärki Cortese
jäi niukasti eturivistä
Suomalaistallin hyvää aika-ajomenestystä täydensi MM-sarjaa johtava Red Bull KTM Ajo Racingin-tiimin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese sijoittumalla neljänneksi. Cortese jäi harmittavasti vain 26 tuhannesosasekuntia eturivin lähtöpaikasta.
Cortesen suorituksen arvoa nostaa se, että hän kaatui lauantaiaamun vapaassa harjoituksessa loukaten oikeaa rannettaan.
– Kuvien perusteella ranteessa ei ole murtumaa, mutta onhan se kivulias. Oikeastaan enemmän minua haittasi aika-ajossa se, että henkeni oli ajoittain salpautua sen kovan kaatumisen jäljiltä, totesi Cortese.
Cortesella ja Khairuddinilla on käytössään pyörissään uusi runko.
– Ne ovat molemmat vähän erityyppisiä runkoja, jotka ovat selkeästi aiempaa jäykempiä. Rungon osalta ollaan menty selkeästi eteenpäin, vahvistaa Ajo.
Cortesen tiimikavereista britti Danny Kent oli aka-ajossa 14:s ja australialainen Arthur Sissis 19:s.
– Rata on todella haastava, mutta lauantai kulki osaltani jo selkeästi avauspäivää paremmin, muotoili Sissis.
Kent ja Sissis kaipaavat kumpikin hieman enemmän malttia nopealle radalle.
– Molemmilla on kova yritys päällä ja ajamisessa sen myötä vähän samanlaiset ongelmat. Uskallan kuitenkin odottaa sunnuntaina parempaa heidän potentiaalinsa tietäen, arvioi Ajo.
Paalupaikan vei nimiinsä espanjalaiskuljettaja Maverick Vinales ajalla 1.52,160, josta Khairuddin jäi 0,268 sekuntia.
Cortesen ero kärkeen oli 0,469 sekuntia. Kent joutui tunnustamaan Vinalesin 1,186 ja Sissis 1,503 sekuntia nopeammakseen.