Hondan kauden 2018 mallistossa on kolme Neo Sports Café -konseptiin perustuvaa mallia: CB1000R, CB300R ja CB125R. Keskimmäinen näistä ei kuulu Suomen tuontiohjelmaan, ja syykin on selvä.
– CB300R asettuu sekä hinnaltaan että suorituskyvyltään käytännössä samalle tasolle kuin CB500F, joten se toisi mallistoon turhaa päällekkäisyyttä, sanoo Brandtin Honda-myyntipäällikkö Patrick Manner.
CB125R sen sijaan on mielenkiintoinen uutuus, sillä sen ansiosta Hondan 125-kuutioisten mallien määrä tuplaantuu. Pitkään markkinoilla ollut CBR125R jatkaa mallistossa edelleen, mutta nakupyörien kysyntä markkinoilla on selvästi sporttimalleja suurempaa.
Muotoilussa on selviä yhtäläisyyksiä isompaan samaan aikaan esiteltyyn CB1000R -malliin. Esimerkiksi pyöreä LED-ajovalo muistuttaa läheisesti tuhatkuutioisen nakun ajovaloa. Satapiikin teräsputkirunko on täysin uusi, mutta moottori on tuttu CBR125R:stä. Honda on onnistunut saamaan uutuudesta hämmästyttävän kevyen, sillä paino tankattuna on vain 126 kiloa. Vertailun vuoksi KTM:n kevyenä pidettylle 125 Dukelle ilmoitetaan kuivapainoksi kilon verran enemmän kuin Hondalle tankattuna ja ajokunnossa.
Huomio kiinnittyy muotoilun lisäksi suorakaiteen malliseen LCD-mittaristoon, joka kätkee normaalien nopeus- ja kierroslukunäyttöjen lisäksi sisäänsä myös polttoainemittarin sekä vaihdenäytön. Etupään jousituksena on jämäkästi mitoitettu 41-millinen USD-haarukka. Takapään monoshock-jousituksessa puolestaan on viisiasentoinen esijännityksen säätö. Etujarruna on Nissinin nelimäntäinen radiaalisatula yhdistettynä 298-milliseen jarrulevyyn.
Kulutukseksi luvataan noin 2,1 litraa sadalle, joten 10,1 litran tankillinen riittää noin 480 kilometrin matkalle.
Honda CB125R
Moottori: yksisylinterinen, nestejäähdytteinen nelitahtimoottori
Iskutilavuus: 124,7 cc
Teho: 13,3 hv / 10 000 r/min
Vääntö: 10 Nm / 8000 r/min
Vaihteisto: 6 vaihdetta, ketjuveto
Akseliväli: 1345 mm
Istuinkorkeus: 816 mm
Caster: 24,2 astetta
Jättö: 90,2 mm
Tankin tilavuus: 10,1 litraa
Paino tankattuna: 126 kg
Hinta: 5580 €