21 joulukuun, 2024
Lyhyesti, vastaus otsikon kysymykseen on ei. Ei mitään järkeä. Mutta supernopeiden pyörien hauskuuskerroin korvaa puuttuvan tolkun moninkertaisesti. Jos järjettömän nopeat pyörät eivät kuitenkaan kiinnosta, kannattaa suosiolla siirtyä seuraavaan artikkeliin; nyt nimittäin mennään kaasu auki ja nopeusmittarin neula kaakossa.
Sekä Suzukilla että Kawasakilla on pitkä historia nopeiden pyörien parissa. Huippunopeusssotaa on käyty jo pian kahdenkymmenenviiden vuoden ajan, kun ZZR 1100 saapui vuonna 1990 aiheuttamaan GSX-R 1100:n omistajille harmaita hiuksia. Myös Honda oli mukana kilvassa Super Blackbirdillään, mutta poistui hiljaa takavasemmalle Suzukin iskettyä peliin GSX 1300 R Hayabusan vuonna 1999. Kawasaki vastasi seuraavana vuonna ZX-12R:llä, mutta se ei suorituskyvyllään kyennyt haastamaan nopeasti kulttimaineeseen noussutta Hayabusaa.
Kawasaki repäisi hihastaan seuraavan valttikortin ZZR 1400:n muodossa vuonna 2006. Ram Airin kanssa saavutetun 200 hevosvoimansa turvin Kawasaki sai tehokuninkaan valtikan itselleen, mutta Hayabusan legendaarista mainetta ZZR ei kyennyt horjuttamaan. Varsinkaan, kun Hayabusa päivitettiin vuonna 2008 ja mallinimen yli kasvaneen kuutiotilavuuden turvin teho nousi 200 hevosvoiman tuntumaan. Kawasaki haki lisää etumatkaa ZZR 1400:n päivityksellä 2012 ja Ram Airin kanssa 1441-kuutioisen koneen tehoksi ilmoitetaan 210 hevosvoimaa. Suzukikaan ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan päivitti Hayabusan jarrut vuonna 2013. Propulsio-osasto jätettiin ennalleen, joten ilmeisesti Suzukilla luotetaan kulkupuoleen vielä tänäkin päivänä.
Mutta miten on asian laita todellisuudessa? Siitä otetaan nyt selvää. Kuljettajana toimii allekirjoittaneen lisäksi toimituksen suurin muskelipyörien ystävä, Magnus Wallner.
Kawasaki ZZR 1400 Performance Sport on vuoden 2014 uutuus, joka on perusversiosta poikkeavan värityksen lisäksi varustettu Öhlinsin TTX39-takaiskunvaimentajalla. Varustelemattomana Performance Sportin hinta on 23 480 euroa ja perusmalli irtoaa 21 985 eurolla. Testipyörästä löytyy lisäksi Akrapovicin slip-onit (2 547 euroa) ja korkeampi katelasi (114 euroa), joten testiyksilön hinta on 26 141 euroa. Jo pyörän ulkonäkö kertoo että menohaluja riittää, ja ilkeät etuvalot kehottavat vasemman kaistan hidastelijoita siirtymään paremmin omalle nopeudelleen sopivalle ajolinjalle.
Satulaan hypätessä massiivisen pyörän neutraali ja kompakti ajoasento yllättää. Kuljettajan paikalla kaikki sijaitsee juuri siellä missä pitääkin, eikä painavan pyörän massaa oikeastaan huomaa. Moottori käy silkinpehmeästi, joskin sen murina vihjaa, ettei kyseessä välttämättä ole aloittelijan pyörä.
Kawasakilla ajaminen on kuitenkin petol-
lisen helppoa. Kytkin on tunnokas, kevytkäyttöiset jarrut mainiot sekä teholtaan että tuntumaltaan ja kiltti sekä täysin värinättömästi käyvä moottori vastaa kaasuun kuin ajatus. Kuljettajan tehtävää helpottavat säädettävä luistonesto ja kaksi tehoasetusta.
Hitaassa ajossa suhteellisen ketterän Kawasakin vaihteiston kankeus häiritsee hieman, mutta moiset pikkuseikat unohtuvat välittömästi kaasuläpät avattaessa, sillä tuolloin paljastuu ZZR:n skitsofreeninen luonne. Maisema alkaa vaihtua aivan uskomatonta tahtia, eikä kiihtyvyys yksinkertaisesti lopu ennen kuin rajoittimella. Suorituskyky on täysin absurdi, eikä kypärän sisällä voi kuin nauraa mielipuolisesti.
Kawasaki on nopeuden noustessakin erittäin vakaa ja Öhlinsin alusta nielee pienet epätasaisuudet ilman dramatiikkaa. Isommat heitot saattavat sen sijaan aiheuttaa ei-toivottua jännitystä elämään. Myös luistokytkin voisi olla toiminnaltaan tehokkaampi.
ZZR:n puutteet ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä näennäisen täydellisessä paketissa, ja Kawasaki on rennon mukava ja helppo moottoripyörä, joka kuitenkin kaasua käännessäessä on julman suorituskykyinen niin lentokenttien huippunopeusajoissa kuin mutkapätkillä.
Jos mahdollista, on ikonisen Suzuki GSX 1300 R Hayabusan ulkonäkö vielä Kawasakiakin aggressiivisempi. Pitkä, matala ja virtaviivainen pyörä näyttää kuin kiihdytysradalta repäistyltä. Ajettu pyörä on täysin vakiovarusteinen ja sen 19 190 euron hinta on merkittävästi Kawasakia edullisempi.
Mielikuva kiihdytyspyörästä vain vahvistuu Suzukin satulaan hypättäessä. Pyörä tuntuu pitkältä ja kookkaalta. Ajoasento kaukana edessä sijaitsevine clip-oneineen on suhteellisen aggressiivinen. Moottorin käynti on raakaa ja vihaista; Suzukin 1340-kuutioinen on tosissaan. Helposti lähestyttävästä Kawasakista poiketen Hayabusa tekee yhden asian täysin selväksi heti kättelyssä: ripuliranteet pysytkööt kaukana.
Suzuki on kaupungissa selvästi kaksikosta kankeampi, vaikka senkään tarjoama tuntuma tai moottorin toiminta ei tee ajosta vaikeaa. Luistonesto puuttuu, mutta moottorinohjauksessa on valittavana kolme asetusta. Suzukin vaihteisto on toiminnaltaan Kawan vastaavaa selkeämpi, vaikka siinäkin on havaittavissa tiettyä raskastoimisuutta. Lisäksi silkinpehmeään Kawasakiin verrattuna Suzuki värisee jonkin verran.
Kaasua käännettäessä raa’an moottorin murina muuttuu mielipuoliseksi ulvonnaksi ja nopeusmittarin neula kääntyy kiivaasti myötäpäivään. Vaikka suorituskyky on käytännössä mihin tahansa muuhun pyörään verrattuna uskomaton, ei Suzukilla nopeuden noustessa yksinkertaisesti pysy raivokkaan Kawasakin tahdissa. Suzuki alkaa puutua – tai sanotaan, että kiihtyvyys muuttuu hillitymmäksi – Kawasakin vielä venyttäessä kuljettajan käsivarsia. Paikaltaan lähdettäessä tilanne on tasaisempi, sillä Suzukilla on helppo ottaa salamannopeita lähtöjä viivalta.
Todella kovissa nopeuksissa Suzuki on tasaisellakin pinnalla jokseenkin rauhaton. Kova jousitus ei myöskään ole aivan tilanteen tasalla pienemmissä nopeuksissa, mutta hitaan ja huippunopeutta lähentelevän vauhdin välissä alusta toimii upeasti. Sporttisuutensa ansiosta Suzuki on kaksikosta hauskempi mutkaisilla osuuksilla.
Hayabusa on esittelystään asti saanut kritiikkiä jarruistaan, joiden ei ole katsottu vastaavan pyörän menohaluja. Suzuki on kuunnellut palautetta ja varusti Hayabusan vuonna 2013 Brembon radiaalimono-blockeilla ja ABS-järjestelmällä. Päivitetyt jarrut ABS-järjestelmineen ovat tehokkaat ja tunnokkaat, vaikka ne vaativatkin melkoisesti sormivoimia. Myös Suzukin luistokytkin saisi olla toiminnaltaan tehokkaampi.
Kawasakin tavoin Suzuki on äärimmäisen nopea ja hieman kapeammasta käyttöalueestaan huolimatta monipuolinen pyörä, joka on hauskimmillaan kakkosella alkavilla nopeuslukemilla; Hayabusaa parempaa laitetta Autobahnmatkailuun ei liene olemassa.
Ennen yhteenvetoa on painotettava, että vertailussa kohtaa kaksi superlatiivia. Kummankin pyörän suorituskyky on jotain aivan uskomatonta ja riittää aivan takuulla kenelle tahansa, joka ajaa ilman kiihdytyslisenssiä. Molemmat ovat todella monikäyttöisiä ja niillä voi ajaa työmatkaa, Keski-Euroopan reissut, mutkapätkät, ratapäivät ja lentokenttä-ajot. Oikeastaan on vaikeaa ajatella parivaljakkoa monipuolisempia moottoripyöriä, kunhan ajoalusta pysyy kestopäällysteenä. Lisäksi niillä ajaminen on hysteerisen hauskaa ja sekä omilla että Magnusin kasvoilla olikin leveä kestohymy koko vertailun ajan.
Parivertailun voittajaksi kruunataan Kawasaki ZZR 1400. Se on pyörä, jolla onnistuu vaivatta puikkelehtiminen kaupungin ruuhkassa, mutta tarvittaessa sillä voi jättää käytännössä minkä hyvänsä Ferrarin haistelemaan pakokaasuja. Se on niin helppo ajaa ja käsitellä, että periaatteessa sen puikkoihin voisi hypätä kuka tahansa, mutta huikea suorituskyky vaatii kokeneen kuljettajan, joka osaa kunnioittaa väkivahvan pyörän massiivisia tehovarantoja.
Hopealle päätynyt Suzuki ei suinkaan ole huono pyörä, kaukana siitä. Malli on vain jo melko vanha, ja ikä alkaa valitettavasti näkyä. Hayabusa on kuitenkin luonteeltaan selvästi enemmän sporttinen kuin GT-henkinen ZZR, ja sillä ajamisessa on enemmän tekemisen meininkiä. Se vaatii kuljettajaltaan Kawasakia enemmän, mutta antaa myös paljon jos sitä rapsuttaa oikeasta kohdasta.
Valitsee pyöristä kumman tahansa, kaikkein tärkeintä on ensin varmistua loputtomasta itsehillinnästä. Hayabusalla ja ZZR 1400:lla kovaa ajaminen on paitsi äärimmäisen hauskaa ja addiktoivaa, myös niin naurettavan helppoa, että varomattoman ajolupa on helposti katkolla.
Teksti: Petri suuronen Kuvat: Simon Hamelius
