Markka Racingin kuljettajat saapuvat Motoparkiin hyvällä fiiliksellä ja pilke silmäkulmassaan tavoittelemaan kauden parastaan.
Viikonloppuna ympyrä sulkeutuu, kun Motoparkin radalla ajetaan Road Racing SM -sarjan kauden päätösosakilpailu. Kauden avanneessa Motoparkin ensimmäisessä osakilpailussa Markka Racingin kuljettajilla oli vaikeuksia vähintäänkin riittävästi, mutta alkukangistelujen jälkeen kausi on sujunut kaikkien kuljettajien osalta nousujohteisesti. Tiimin kuljettajat pyrkivätkin jatkamaan positiivista kehitystä myös kauden päättävässä osakilpailussa, jossa kaikki tavoittelevat kauden parastaan.
Juha Kallio:
”Edellisessä kilpailussa Alastarolla ajaminen tuntui jo todella mukavalta, ja olemme saaneet laadittua pyörään oikein hyvät säädöt. Tämän kauden sujumista kun pohtii, niin tunnun olevan vähän hitaasti syttyvää sorttia. Alkukaudessa ei paljon ollut hurraamista, mutta nyt kun kausi on loppumassa, alkaa kyyti olla kohdallaan. Sehän tässä vähän jännittää, että jos ajaminen luistaakin liian hyvin, ja nousen sarjapisteissä kolmoseksi, niin sittenhän sitä joutuisi lähtemään kauden päätösgaalaan juhlimaan. Onneksi pisteissä edelläni oleva Ville Valtonen on yleensä ollut Motoparkissa todella nopea, mutta katsotaan nyt, mitä viikonloppuna tapahtuu. Joka tapauksessa minulle ensisijainen tavoite on vain nautiskella ja pitää hauskaa kilpa-ajon merkeissä.”
Kalle Mäntysaari:
”Kauden ensimmäisessä Motoparkin kilpailussa oli oikeastaan pelkkiä vaikeuksia, mutta siitä meininki on onneksi muuttunut nousujohteiseksi, ja Alastarolla ajaminen sujui sunnuntain kaatoa lukuun ottamatta jo oikein hyvin. Motoparkin päätöskisaan onkin mukava lähteä hakemaan vielä Alastaron lauantain kilpailua parempia tuloksia. Olen ajanut koko kauden Kallion Juhan perässä ja Alastarolla kaaduin ajaessani häntä kiinni, joten mikäpä olisikaan kauden päätösviikonlopulle parempi tavoite kuin oman tiimikaverin voittaminen? Sille päälle sattuessaan Juha kyllä menee täällä todella kovaa, mutta yritän parhaani mukaan jättää takkutukan haistelemaan pakokaasuja.”
Roni Husso:
”Olen pitänyt pari viikkoa lomaa ennen kilpailua ja tuntuu jopa vähän oudolta palata radalle, mutta odotan viikonloppua todella innolla, on hienoa päästä ajamaan taas kilpaa! Pieni loma tuli ihan tarpeeseen. Kun saa vähän aikaa, pystyy keskittymään ja miettimään ajamistaan aivan eri tavalla. Motoparkin rata on minulle ehkä se kaikkein tutuin, pyörä toimii hyvin ja mies on valmiina viikonlopun koitokseen, jossa tähtäin on totuttuun tapaan kymmenen sakissa. Yritän varmasti kaikkeni saavuttaakseni mahdollisimman hyvän tuloksen. Jos onnistun hyvin, on minulla mahdollisuus parantaa sijoitustani sarjassa useilla sijoilla, mikä lisää nälkää entisestään.”
Ennen kauden viimeistä osakilpailua Juha Kallio on Superbike-luokan pisteissä neljännellä sijalla ja Kalle Mäntysaaren sijoitus on kahdeksas, Roni Husso on 16. Star Service Cupin pisteissä.