Kauden kolmas voitto Binderille – Ajo Motorsport jatkaa ykkösenä tiimien MM-pisteissä


Suomalaistiimi Ajo Motorsportin Moto2 -kuljettaja Brad Binder nappasi Phillip Islandilla voiton tiukan taistelun jälkeen. Tiimikaveri Miguel Oliveira oli yhdestoista.

Red Bull KTM Ajo Moto2 -kuljettaja Brad Binder ylsi kauden kolmanteen voittoonsa Australiassa. Ajo Motorsport toisti Australian voittokulkuaan, kun viime vuonna Binderin tallikaveri Oliveira ajoi voittoon samaisella radalla. Oliveira oli lopputuloksissa 11:s ja kavensi sen myötä eroa kärkeen yhdellä pisteellä.

Etelä-Afrikkalainen Binder starttasi kilpailuun toisesta rivistä, ja johti kilpailua aluksi useiden kierrosten ajan. Loppu meni kuitenkin voittokamppailun osalta jännittäväksi, kun useampi kuljettaja nousi mukaan palkintokoroketaisteluun. Binder valtasi kärkipaikan lopullisesti vasta kaksi kierrosta ennen maalia.

Portugalilainen Oliveira lähti matkaan vasta 20. ruudusta, mutta nousi kymmenen sijaa heti ensimmäisten kolmen kierroksen aikana. Mies ylitti maaliviivan lopulta sijalla 11.

Sarjaa on jäljellä vielä kaksi osakilpailua Australian jälkeen. Oliveira on kuljettajien MM-pisteissä toisena 36 pistettä sarjaa johtavasta Italian Francesco Bagnaiasta. Brad Binder nosti osakkeitaan pronssimitaliin kerryttämällä pistepottiaan 193 pisteeseen. Red Bull KTM Ajo -tiimi jatkaa tiimien kärkipaikalla 35 pisteen johtomarginaalilla. Australian GP:n palkintokorokesija oli tiimin 25:s kahden Moto2-kauden ajalta.

Darryn Binder oli Moto3-luokassa jo lähellä voittoa. Kuva: Ajo Motorsport

Red Bull KTM Ajo -tiimin Moto3-kuljettaja Darryn Binder oli Moto3-luokan osakilpailun 12:s. Nuorempi Binder starttasi matkaan eturivistä ensimmäistä kertaa urallaan, ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä vielä neljä kierrosta ennen maalia. Kärjessä käytiin kuitenkin tiukkaa kamppailua usean kuljettajan kesken, ja lopulta Binder joutui taipumaan 12:ksi.

MotoGP-sarja jatkuu jo viikon päästä Malesiassa kauden toiseksi viimeisellä osakilpailulla.

Tulokset / Moto2-osakilpailu
1. Brad Binder (Red Bull KTM Ajo) 39:23.427
2. Joan Mir (Kalex) +0.036
3. Xavi Vierge (Kalex) +0.949
4. Augusto Fernandez (Kalex) +0.957
5. Luca Marini (Kalex) +1.767
11. Miguel Oliveira (Red Bull KTM Ajo) +8.675

Tulokset / Moto3-osakilpailu
1. Albert Arenas (KTM) 37:48.073
2. Fabio Di Giannantonio (Honda) +0.052
3. Celestino Vietti (KTM) +0.059
4. Tatsuki Suzuki (Honda) +0.081
5. Jorge Martin (Honda) +0.099
12. Darryn Binder (Red Bull KTM Ajo) +0.889

Moto2 MM-tilanne – kuljettajat
1. Francesco Bagnaia (Kalex) 288 points
2. Miguel Oliveira (Red Bull KTM Ajo) 252 points
3. Brad Binder (Red Bull KTM Ajo) 193 points
4. Lorenzo Baldassarri (Kalex) 152 points
5. Joan Mir (Kalex) 149 points

Moto2 MM-tilanne – tiimit
1. Red Bull KTM Ajo 445 points
2. Sky Racing Team VR46 410 points
3. EG 0,0 MARC VDS 297 points
4. Dynavolt Intact GP 257 points
5. Pons HP40 199 points

Moto3 MM-tilanne – kuljettajat
1. Jorge Martin (Honda) 215 points
2. Marco Bezzecchi (KTM) 203 points
3. Fabio Di Giannantonio (Honda) 195 points
4. Enea Bastianini (Honda) 150 points
5. Lorenzo Dalla Porta (Honda) 131 points
19. Darryn Binder (Red Bull KTM Ajo) 48 points

Teksti: Moottoriurheilu.tv/Red Bull KTM Ajo Motorsport

Uusin numero