Stenberg liittyy KTM Silve Racing -tiimiin
KTM Silve Racing on julkaissut tiiminsä kaudelle 2024. Tavoitteena on niittää menestystä niin Suomessa kuin ulkomailla.
KTM Silve Racing on julkaissut tiiminsä kaudelle 2024. Tavoitteena on niittää menestystä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Ducati on esitellyt Italian mestaruussarjassa kilpailevan motocross-tiiminsä sekä näyttänyt Desmo 450 MX -crossipyöränsä yleisölle ensi kertaa.
Naantalilainen Hermanni Koskinen sijoittui menneenä kesänä motocrossin SM-sarjassa viidenneksi ja cross countryn SM-sarjassa hopealle. Turun Moottorikerhon edustaja teki vahvan paluun edellisen kauden loukkaantumisestaan, ja nyt
Nuorilla motocross-kuljettajilla on jälleen mahdollisuus ilmoittautua Yamaha bLU cRU Cupiin ja ansaita paikka 2024 bLU cRU Superfinaaliin. Finaalin parhaimmille on luvassa Yamahan tuki ja jopa
Tämän vuoden Tampere Supercrossissa tehtiin historiaa yleisömäärän osalta. Koko Tampere Supercross ja Offroad Expo -tapahtumassa oli kävijöitä kahden päivän aikana noin 10 000.
Neljä vuotta sitten suomalaisluokassa Tampere Supercrossissa voittanut Matias Vesterinen nautti viikko sitten ensimmäisestä kansainvälisen pääluokan kilpailustaan, kun Suomen ainoa supercrosskilpailu teki odotetun paluun. Ruokolahtelaisen päiviin
Harri Kullas järjesti huikean show’n Tampere Supercrossin lauantai-illassa. Perjantain valtias kaatui kakkospäivän finaalin lähtömutkassa, mutta nousi letkan hänniltä kärkeen ja voittoon ennen Cade Clasonia ja
Harri Kullas hallitsi radan tapahtumia, kun Tampere Supercross palasi neljän vuoden tauon jälkeen Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen perjantaina. Tuhannet katsojat saivat ihastella myös kotiyleisön Jere
Isänpäiväviikkona Tampereella nähdään taas hienoa viihdettä, kun kovatasoinen Tampere Supercross tekee paluun. Suositussa kilpailussa on jälleen jaossa rahaa lähes 10 000 euroa ja kilpailun ohella
Tampere Supercrossissa jaetaan jälleen todella mahtava summa palkintorahaa.