Kärme Kustaan 34-vuotisen historian osallistujaennätys – 350 kuljettajaa – kertoo siitä, kuinka suosittu ainutlaatuinen partiokilpailu on. Tänä vuonnakin osallistujia on pitkälti yli kolmesataa. Ilmoittautuneista joukkueista löytyy niin tuoreita enduron MM-mitalisteja, kuin yritysmaailman nimekkäitä edustajiakin.
Kilpailun monivuotisen puuhamiehen, Hämeenlinnan Moottorikerhon Allan Jaatisen mukaan järjestäjillä on taskussaan kikkoja, jotka mahdollistavat myös tänä vuonna kilpailun ajamisen säässä kuin säässä.
– Nyt näyttää siltä, että ajetaan kesäkeleissä. Reitti on kuitenkin rakennettu siten, että se kestää kilvanajon, vaikka toki esimerkiksi Sammalsuolla tulee olemaan pehmeätä. Muuten reitti on hyvin samankaltainen kuin viime vuonnakin. Nyt kilpailijat saavat pähkäillä, lähtevätkö kilpailuun kesä- vai talvirenkailla, Jaatinen arvuuttelee.
Kaveria ei jätetä
– On hyvä muistaa, että kyseessä on yksilökilpailun sijasta joukkuekilpailu. Joukkueen tuloksen ratkaisee koko porukan yhteinen panos. Joukkueen heikointa lenkkiä ei tulisi siis jättää yksin, vaan varmistaa koko trion pääsy maaliin, Jaatinen muistuttaa kilpailijoita partiokilpailun luonteesta.
Paljon katsojia kerännyt ja monille kuljettajille haasteelliseksi osoittautunut legendaarinen mäki on tänäkin vuonna osa kilpailureittiä. Ainoastaan Business- ja Army-luokkien reittiä on helpotettu kiertomahdollisuudella.
Business-luokkaan osallistuvat joukkueet kartuttavat korotetulla ilmoittautumismaksullaan Suomen juniorijoukkueen matkakassaa ensi vuonna Saksassa ajettavaan MM-joukkuekilpailuun. ISDE sijoittuu 24.-29. syyskuuta itäisen Saksan Saxonyyn.
Paljon tuttuja kasvoja
Kärme Kustaan lähtöluettelosta löytyy paljon mielenkiintoisia nimiä niin urheilu- kuin yritysmaailmastakin.
Ilmoittautuneiden joukossa nimekkäistä endurokuljettajista ovat muun muassa mukana viime kaudella E1-luokassa MM-hopeaa ajanut Eero Remes ja pronssia kuitannut Matti Seistola, sekä Suomen mestari Jari Mattila. Aktiiviuransa lopettanut Jyrki Louhi on puolestaan tutumpi jääkiekosta ja Topi Haarala sekä Sami Penna roadracingista.
Yritysmaailmasta kurapyörän sarviin hyppää useita Hämeenlinnan seudun yritysten edustajia. Valtakunnallisista toimijoista mukana on peräti neljän joukkueen voimin mediayhtiö Talentum Oyj.
Viime vuoden tavoin lähtöluettelossa loistaa myös tänä vuonna Räikkönen. Tällä kertaa kyseessä on Kimin velipoika Rami Räikkönen, joka on kunnostautunut nelipyöräisellä kilvanajokalustolla rallissa ja radalla.
Räikkönen ajaa samassa joukkueessa Jyrki Louhen kanssa.
Seikkailumielellä ja
hyvällä tiimihengellä
– Jääkiekkouran jälkeen oli selvää, että hankin crossipyörän ja alan taas harrastaa motocrossia. Daytona Motorsport mahdollisti osallistumiseni Kärmekselle lainaamalla enduropelin kilpailuun, taustoittaa rennon luottavaisena kilpailua odottava Louhi.
Jollain tapaa kurapyöräilyä voidaan siis pitää Louhen tapauksessa korvikkeena jääkiekolle.
– Hämeenlinnalaisena olen seurannut lajia jo pitkään ja ajatuksissa on kytenyt idea Kärme Kustaalle osallistumisesta. Kokosimme moottoriurheiluhenkisestä kaveriporukasta kaksi partiota ja kun huoltoporukatkin löytyi, oli päätös tehty, HPK-ikoni kertoo.
Tavoitteekseen Louhen Rolling Rocks Furious-joukkue on asettanut maaliin pääsyn.
– Tuskin taistelemme luokkavoitosta, vielä tänä vuonna siis, Louhi velmuilee ja vakavoituu.
– Meidän joukkueellamme riittää varmasti kuntoa, mutta satakiloisen pyörän nostaminen suosta nostattanee myös meidän sykkeemme. Toisaalta emme ota itseämme liian vakavasti. Seikkailumielellä ja hyvällä tiimihengellä pääsemme varmasti pitkälle, toivottavasti ainakin maaliin asti, Louhi sanailee.
Ensimmäinen partio starttaa sunnuntai-aamuna kello yhdeksän ja ensimmäisten odotetaan olevan maalissa noin kello 12. Kilpailun järjestäjät toivovat, että yleisö suosisi kimppakyytejä ja jättäisi autonsa ensimmäiselle ampumaradalle, joka on varattu yleisön parkkipaikaksi. Kilpailuun kulku tapahtuu Perä-Hätilän tien kautta, jonne on opastus Lahdentieltä.