Suomen ehkä hienoimmalla motocrossradalla ajetaan SM-pisteistä sunnuntaina. Blackseven Husqvarna SH Racing-tallin Mauno Nieminen on MXCA-luokan SM-pisteissä neljäntenä ja lähtee haastamaan edelle olevia kuljettajia.
– Kausi on mennyt tähän asti tavoitteiden mukaisesti. Karkkilaan lähden puolustamaan asemaani SM-pisteissä ja huippuajolla pystyn haastamaan kenet tahansa tässä luokassa. Kisapäivälle ennustettu rankkasade tekee Karkkilan saviradasta erittäin haasteellisen. Toisaalta se antaa mahdollisuuden yllätyksille, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Pyörä on iskussa, itselläni on hyvä fiilis, joten luottavaisena lähden kilpailuun, vahvistaa vasta 12-vuotias Nieminen.
Samuli Jokiniemi on harjoitellut tunnollisesti ja toivoo vihdoin saavan palkinnon kovasta työstä.
– Alkukausi on ollut tuskainen, mutta jokaiseen kisaan lähden antamaan kaikkeni. Karkkilassa on taas uusi mahdollisuus ja alla on tehokas harjoitusviikko Matias Latvalan ja Kevin Ragnellin kanssa. Eiköhän heistä sen verran vauhtia tarttunut minuunkin, että Karkkilassa saan tehtyä kauden toistaiseksi parhaan suorituksen, sanoo Jokiniemi, 15.
Koko alkukauden loukkaantumisen takia sivussa ollut Toni Koskinen saanee ensi viikolla luvan täysipainoiseen harjoitteluun.
– Olen pitänyt itseni fyysisesti niin hyvässä kunnossa kuin mahdolista. Muutaman kerran olen jo päässyt pyöränkin päälle. Ensi viikolla saan luvan täysipainoiseen harjoittelemiseen ja loppukaudesta tulen ajamaan vielä muutaman MXJ-luokan Suomen Cup-osakilpailun, suunnittelee Koskinen, 16.