Marraskuussa leikattiin oikea olkapää ja tammikuun lopulla sama operaatio tehtiin vasempaan olkapäähän.
Kolmen kuukauden ajokielto leikkauksen jäljiltä päästi Kärkkäisen pyörän päälle ensimmäisen kerran vasta huhtikuun lopussa.
Kärkkäinen käynnistii kilpailukautensa Lappeenrannassa.
Kärkkäinen lähtee Lappeenrantaan avoimin mielin ja ajamaan varmat pisteet loppukautta ajatellen.
– Parhaani lähden kuitenkin tekemään, vaikka tiedän että varsinkin vasen olkapää ei ole vielä täysin kuntoutunut. 2010 ensimmäisen kerran operoitu olkapää leikattiin siis nyt kolmannen kerran. 2013 tammikuussa toisen leikkauksen jälkeen EM-sarjan aloitus oli jo huhtikuussa ja kauden aikana olkapää sai jälleen kipeää eikä siten ole ollut kunnossa ja sen huomasi. Nyt Harri Heliön toimesta tehtiin luun siirteitä ja käsi tuntuu paljon paremmalta, kertoo Kärkkäinen.
Kauden kisakalenterin kuuluu tietysti motocrossin MXD- luokan kisat sekä endurokilpailuita mahdollisimman paljon.