Kärkkäinen Lady cupin voitto vyöllään Kroatian EM-enduroon

VMK:n  Kärkkäinen ja PadMU:n Hanna Mertsalmi lähtivät kisaan tasapistein.

Naiset ajoivat vain yhden kierroksen, jolla oli neljä maastokoetta. Kärkkäinen otti heti ensimmäisellä maastokokeella 11,5 sekunnin johdon ja kasvatti eroa Mertsalmeen  joka maastokokella.

Kolmanneksi ajoi MäntsMk:n Marita Nyqvist jääden Kärkkäiselle 49 sekuntia.

Kärkkäinen piti pätkistä  ja oli tyytyväinen ajoonsa.

– Kaaduin toisella pätkällä ja luulin menettäneeni siinä paljon aikaa, huolestunut Kärkkäinen sanoi huoltoon tullessaan.

Kahdelle viimeiselle pätkälle hän pystyi kuitenkin lähtemään 16 sekunnin johdossa ja maaliin tullessa ero oli kasvanut  jo 46 sekuntiin.

– Sain hyvän treenisetin kisan alle ja tämä oli hyvää harjoitusta ensi viikonloppua varten. Sunnuntaina starttaamme kohti Kroatiassa ajettavaa enduron EM-kisaa. Tiistaina pitäisi olla perillä Buzetissa, että kerkeämme tutustumaan reitteihin. Johdan ensimmäisen kisan jälkeen naisten EM-sarjaa ja tarkoitus on pitää johtopaikka kisan jälkeenkin. Parhaani lähden sinne tekemään.

Seuraava EM-osakilpailu ajetaankin sitten Suomessa Jämsässä  8.-9. elokuuta.

Kärkkäisen seuraava kisa Suomessa on enduron Vantaan SM-kisat 13.-14. kesäkuuta, jossa hän starttaa B-luokassa.
 

Uusin numero