Mallusjoen kilpailussa yksi kierros oli noin 40 kilometriä pitkä ja sisälsi kolme maastokoetta. Kierros kierrettiin kolmeen kertaan, ja kilpailu oli todella rankka. Ensimmäisellä kierroksella maastokokeet olivat vielä todella pehmeitä, toisella kierroksella ne olivat jo mukavasti tamppaantuneet, mutta kolmannella ne jo puhkesivat osittain. Maastokoeaikaa kertyi noin 2,5 tuntia.
Kärkkäisen viimeisin talvikilpailustartti on kahden vuoden takaa Päijänteen Ympäriajosta. Tämä jännitti kuskia, mutta loppujen lopulta lauantain tuloksena oli hienosti B1-luokan kolmas sija ja koko B-luokan 5.sija, joka tarkoitti myös kauden ensimmäistä nousupistettä.
– Ensimmäinen kierros oli aivan älyttömän rankka, ja lisäksi mahani meni aivan sekaisin. Sain kuitenkin tankattua hieman energiaa huollossa, ja toisella kierroksella ajamiseni rentoutui muutenkin. Lopun jaksoin onneksi ajaa hyvin, Kärkkäinen kommentoi.
– En olisi tuollaisella ajamisella ja tuolla kaatumismäärällä uskonut, että pystyisin edes palkinnoille ajamaan ja olenkin todella yllättynyt tuloksesta. Kahden käden sormet riittävät ehkä juuri kaatumismäärän laskemiseen. Keli ja reitti olivat kuitenkin kaikille sama. Omassa ajamisessa oli turhaa jännittämistä ja epävarmuutta, mutta myös hienoja onnistumisen hetkiä, kun ajo alkoi kulkea, hän iloitsee.
– Olen aina ollut enemmän kesäkuljettaja, ja talviajamiseni ei ole ollut niin varmaa. Nyt näköjään kesäkuskistakin on alkanut löytyä talvikuskin piirteitä, mutta vielä on paljon työtä edessä ennen seuraavaa SM-kilpailua Kangasalalla sekä Päijänteen Ympäriajoa. Tästä voi hyvillä mielin jatkaa kautta eteenpäin!
Kangasalan SM-kilpailu ajetaan 2. maaliskuuta, ja Päijänteen Ympäriajo on vuorossa 16.-17.maaliskuuta.