Kärkkäinen, Aaltonen ja Rantanen edelleen voittamattomat

Daamien kisaerien ainoaksi kauneusvirheeksi Kärkkäisen kannalta jäi kuitenkin toisen erän alku, jossa ensimmäinen kierros kirjattiin Ria Virtasen johtamaksi. Toisella kierroksella Kärkkäinen otti kuitenkin jälleen ykköspaikan ja piti sen ruutulipulle asti.

Ensimmäisessä erässä Virtanen joutui lepäilemään pitkään kaaduttuaan lähdön jälkeen. Takaa-ajo tuotti hänelle kuitenkin erän neljännen sijan.

Nuoremmissa veteraaneissa, eli 40-49- vuotiaiden MXV40-luokassa Miska Aaltonen oli tutun pitelemätön vieden molempien erien suvereenit voitot.

Edellisen, Rovaniemen osakilpailun väliin jättänyt Mika Kuusisto keräsi nelikymppisissä päivän toiseksi parhaan pistesaaliin erien kolmos- ja kakkossijoilla. Ari Korhonen oli päivän totaalin kolmas nousten samalla sarjassa samalle sijalle Jari Nurmisen jälkeen.

Viisikymppisten ensimmäinen kisaerä keskeytyi jo avauskierroksella ikävällä tavalla, kun kolmen kilpailijan kolarin seurauksena Mauri Mäkinen ja Lasse Rantanen loukkaantuivat.

Ambulanssikyydin alkaessa miehet olivat onneksi tajuissaan ja kutakuinkin toimintakykyisiä.

Kari Rantanen voitti jälleen molemmat kisaerät suvereenisti. Antti Paasonen ajoi päivän kakkoseksi ja nousi samalla hopeasijalle sarjassa ennen Kai Selanderia.

Sunnuntaina Iisalmen Parkatin radalla ajetaan kauden kolmannet osakilpailut MX2-luokan SM-sarjassa ja junioreiden MXC/A:n Suomen Cupissa.

Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=813371
(pistetaulukot linkistä "championship")
 

Uusin numero