Kantonen kuningas Päitsillä

Viime vuoden voittoa tyylikkäästi puolustanut Kantonen johti kilpailua vakuuttavasti alusta loppuun.

Ennakkosuosikin viitta hulmuten muilta karanneen Kantosen voitto heltisi haastavissa olosuhteissa lähes 2.38 minuutin erolla Riku Nikanderiin.

Marko Laaksonen ajoi kolmanneksi 8.31 minuuttia voittajasta.

”Rahaa ei tule sen
enempää kuin ennenkään”

Voittaja oli yhtä hymyä maaliin saapuessaan. Kantonen on osallistunut Päitsille seitsemän kertaa.

– Onhan tämä tosi hieno juttu, hyvältä tuntuu. Mutta ei tämä mun elämää sen kummemmin muuta, rahaa ei tule sen enempää kuin ennenkään, tyytyväinen kuljettaja nauroi.

Kantonen johti kilpailua jokaisen 28 maastokokeen jälkeen, mutta kilpailu ei hänen mielestään ollut missään nimessä helppo.

– Perjantaina ja sunnuntain reitti oli tosi kurja. Perjantaina oli kuraista ja tänään se vielä jäätyi. Oli tosi monta vaarallista paikkaa, mutta onneksi sain lauantaina tehtyä kaulaa muihin sen verran, että pystyin tänään ajamaan varman päälle, Honda-kuski kertoi.

25-vuotias porvoolainen kantaa kotiinsa arvokkaan kiertopalkinnon, Päijännekilven, johon kaiverretaan voittajan nimi. Kolmannesta voitosta kilven saa itselleen. Nykyiseen kilpeen kaiverretaan Kantosen nimi nyt toistamiseen.  Lähteekö kilpi ensi vuonna kokonaan Kantosen mukaan, on vielä arvoitus.

– Hankitaan nyt yksi kilpi kerrallaan, kuljettaja hymyili.

Maanantaiaamuna Päitsi-voittaja menee normaalisti töihin, joten voittoa juhlitaan myöhemmin mökkeilemällä. Honda-kuskin huoltojoukko kuitenkin varmisti vielä voittomuodollisuuksien jälkeen, että mies sai läpikotaisen samppanjasuihkun.

Kantonen karkasi
jo lauantaiaamuna

Toiseksi tuli Nummelan Roni Nikander. Nikander tarttui toiseen sijaan jo heti alussa, maastokokeella kolme. 23-vuotias Nikander osallistui Päitsille taas muutaman vuoden tauon jälkeen.

– Hyvä viikonloppu oli. Ajelin omaa tasaista varmaa ajoa, koska Oskari karkasi jo lauantaiaamuna. Lauantaina kaatuilin vähän turhan paljon, sunnuntaina menikin sitten kaikki hyvin.

Nikander ei muista, mikä oli hänen paras sijoituksensa Päitsin yleiskilpailussa ennen tätä.

– Ehkä kerran olen ollut yhdeksäs, mutta en ole nyt sijoituksesta edes varma, väsynyt Nikander pohti Vuosaaren maalissa.  

Iloinen Laaksonen tuuletteli
kolmatta sijaa kuin voittoa

Kolmannesta sijasta käytiin tiukkaa taistoa koko viikonlopun ajan. Lauantaina kolmas sija vaihtui tiuhaan Jari Mattilan (TuMK), Marko Laaksosen (SiMK) ja Janne Suomisen (JSMK) välillä. Sekä perjantain että lauantain jälkeen kolmantena oli Mattila.

Sunnuntaina aamun ensimmäisellä maastokokeella Ruuhijärvellä (MK23) Lauri Pohjonen nousi hetkeksi kolmanneksi, mutta lopulta kolmanneksi kurvasi Marko Laaksonen, joka teki Huhdanojan maastokokeella (MK25) lähes kahden minuutin eron takana tuleviin. Kolmanneksi Laaksonen nousi jo edellisellä, Nuuttilan pätkällä.

Sipoon Marko Laaksonen oli maalissa tyytyväinen ja tuuletteli palkintopallilla kärkikolmikosta eniten.

– Voitto on tämäkin. Tyytyväinen olen, tiukka kisa oli poikien kanssa, 44-vuotias kaksinkertainen Päitsi-voittaja totesi.

Kolmannen paikan itselleen Laaksonen ratkaisi taistelemalla.

– Pistin kaiken peliin ja roikuin pyörän perässä. Raskasta oli tänä vuonna. Nyt juon tämän skumpan ensin ja kahvit sen jälkeen.

Jari Mattila piti neljättä sijaa sunnuntaiaamun, mutta putosi MK26:lla viidennelle sijalle. Mattila pääsi kuitenkin kirittämään viimeisellä maastokokeella (MK28) ohi Lauri Pohjosen, eron ollessa vain reilu sekunti. Neljänneksi tuli siis Mattila ja viidenneksi Lauri Pohjonen.

Mattila ei ollut täysin tyytyväinen ajoonsa, vaikka pääsikin maaliin asti. 31-vuotiaan päätavoite oli saada mahdollisimman korkeat SM-pisteet.

– Nyt sunnuntain pätkillä jäistä spooria oli niin paljon, että pääsi nousemaan tapeillekin. Mutta muut menivät kovempaa, Tuusulan Moottorikerhoa edustava Mattila sanoi.

Viides, Lauri Pohjonen (KuhMK) oli myös vaisua miestä maaliin tulonsa jälkeen. Sunnuntain kiinnijäämiset Huhdanojan maastokokeella (MK25) harmittivat Pohjosta.

– Ihan hyvä olla maalissa. Sijoituksellisesti harmittaa, kun parempaakin olisi ollut mahdollisuus.

Suominen harmissaan

Kuudenneksi sijoittunutta Jämsän Janne Suomista harmitti vielä maalissakin hänelle lauantai-iltana langetettu aikasakko. Suominen sai kahden minuutin sakon ylinopeuden vuoksi.

– Sakosta olisi pitänyt lauantaina ilmoittaa saman tien eikä päivän päätteeksi. Siinä vaiheessa ei voi enää vaikuttaa mihinkään itse. Fiilis ei ole hyvä, mutta järven ympäri on tultu.

Seitsemänneksi tuli Nummelan Markus Michelsson. Michelsson ajoi parhaan Päitsi-sijoituksensa.

– Hemmetin hyvin meni, olen tosi tyytyväinen. En paljoa varmistellut, koska tiesin, että Riku tulee takana.

Kahdeksas Riku Nikander kertoi sunnuntain menneen hyvin.

– Lauantaina ajo oli huonoa, vaikka normaalisti ajan pehmeässä lumessa hyvin. Mutta SM-pisteitä tuli hyvin, joten mestaruus minulla on edelleen tavoitteena.

Pikkuveli-Ronin vauhti ei Rikua yllättänyt.

– Roni on tulossa vanhaksi, kun pärjää Päitsilläkin, missä yleensä pärjäävät vain kokeneet kuskit.

Yhdeksäs Mäntsälän Miko Mellin oli maalissa pettynyt.

– Ei yhtään mennyt niin kuin toivoin. Äärimmäisen pettynyt olen viikonloppuun, mutta jonkunhan aina täytyy epäonnistua, että muut voi pärjätä.

Kymmenes Toni Peltonen, Mäntsälän Moottorikerho, puolestaan oli todella tyytyväinen kilpailusuoritukseensa.

– Parempi sijoitus oli kuin odotin. Tiesin kyllä, että vauhti on kunnossa. Paras vaihe oli lauantaina Jämsän Haapajoen maastokokeella. Vaikeinta oli sunnuntaiaamuna, kun kytkin hajosi ja ajoin kaksi pätkää ilman kytkintä. Huollolle kiitos, että pyörä saatiin kuntoon.

Lopputulokset, MK 28/28:
  1. Oskari Kantonen  6.51.47,34     
  2. Roni Nikander + 2.37,94
  3. Marko Laaksonen + 8.31,13
  4. Jari Mattila + 10.13,09
  5. Lauri Pohjonen + 10.14,69
  6. Janne Suominen + 14.03,74
  7. Markus Michelsson + 15.00,18
  8. Riku Nikander + 15.42,26
  9. Miko Mellin + 18.33,39
10. Toni Peltonen + 22.03,62

Tulokset:
www.fin-enduro.com/tulokset/paitsi12
 

Uusin numero