Kallion testipäivä keskeytyi kaatumiseen Valenciassa

Kallio ehti ajaa Marc VDS-tiimin Kalex-pyörällä 25 täyttä kierrosta ennen kaatumistaan Ricardo Tormo-radan ensimmäisellä sektorilla.

Kallio ei palannut kaatumisen jälkeen enää radalle. Vahvistamattoman tiedon mukaan hän selviytyi rytäkästä onneksi ilman loukkaantumista.

Keskiviikon parhaasta vauhdista vastasi Kallion tiimikaveri Scott Redding, joka pysäytti kellot ajassa 1.36,5. Redding kiersi neljän kilometrin mittaisen radan 53 kertaa.

Redding oli ylivoimainen, sillä epävirallisissa tuloksissa toiseksi sijoittunut Pol Espargaro jäi hänestä puoli sekuntia. Viisi nopeinta kierrosaikaa ajettiin Kalex-pyörillä ennen kuudenneksi Suterilla sijoittunut Thomas Lüthia.

Espargaron ja Lüthin väliin ehtivät Claudio Corti, Max Neukirchner ja Esteve Rabat. Moto2-luokan historian ensimmäinen maailmanmestari, viime kaudella MotoGP-luokassa kilpaillut Toni Elias oli 11:s 1,8 sekuntia kärjestä. Elias ajaa Suterilla.

Valencian testit jatkuvat torstaina ja perjantaina. Luokan mestarisuosikkeihin lukeutuva Marc Marquez on sivussa testeistä silmävamman vuoksi. Marquez on kärsinyt oikean silmän niin sanotusta tuplanäöstä viime lokakuusta lähtien kaaduttuaan kohtalokkaasti Malesian GP:n harjoituksissa.

Tässä vaiheessa on yhä epävarmaa, pystyykö Moto2-luokan viime vuoden MM-hopeamitalisti Marquez ajamaan vielä ensi viikollakaan Jerezin testeissä.

Valencia, Espanja:
Moto2-luokan 1. testipäivä. Epäviralliset tulokset:

  1. Scott Redding Iso-Britannia. Marc VDS Racing Team 1.36,5
  2. Pol Espargaro Espanja, Pons Racing 1.37,0
  3. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team  1.37,4
  4. Max Neukirchner Saksa, Kiefer Racing 1.37,5
  5. Esteve Rabat Espanja,  Pons Racing 1.37,5
  6. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten Paddock  1.37,9
  7. Andrea Iannone Italia, Speed Master  1.37,9
  8. Simone Corsi Italia, Iodaracing Project  1.38,0
  9. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team 1.38,1
10. Johann Zarco Ranska, JiR 1.38,2
11. Toni Elias Espanja, Aspar Team 1.38,3
 

Uusin numero